Muutoksia yksittäisten otteluiden pistelaskuun, jatkoaikaan ja rangaistuslaukauskilpailuun

Kansainvälinen Salibandyliitto (IFF) on myöntänyt Suomen Salibandyliitolle luvan pelisäännöistä poikkeavaan pistelaskuun, jatkoaikakäytäntöön ja rangaistuslaukauskilpailuihin. Sääntömuutokset koskevat alkavalla kaudella kaikkia tehokkaalla peliajalla (3×20 min.) pelattavia yksittäisiä otteluita.

Runkosarjan otteluissa pistelasku muuttuu siten, että mikäli ottelu on varsinaisen peliajan jälkeen (60 min.) tasan, saavat molemmat joukkueet yhden sarjapisteen. Tasatilanteessa pelataan viiden minuutin jatkoaika, joka kuitenkin päättyy ensimmäiseen hyväksyttyyn maaliin. Jatkoaika pelataan neljällä neljää vastaan.

Mikäli ottelu on jatkoajankin jälkeen tasan, käydään rangaistuslaukauskilpailu kolmella laukojalla. Ottelun jatkoajalla tai rangaistuslaukauskilpailussa voittanut joukkue saa kaksi sarjapistettä. Varsinaisella peliajalla voitosta saa yhä kaksi pistettä.

Pudotus- ja karsintapeleihin pitempi jatkoaika

Sääntömuutoksiin lukeutuu myös pudotus- ja karsintapelien aikaisempaa pidempi jatkoaika. Aiempi 10 minuutin jatkoaika on nyt korvattu 20 minuutin jatkoajalla. Pudotus- ja karsintapeleissä jatkoaika pelataan normaalisti viidellä viittä vastaan. Mikäli ottelu on jatkoajankin jälkeen tasan, ratkaistaan voittaja kolmen laukojan rangaistuslaukauskilpailussa.

Sääntömuutoksia koskeva ohjeistus löytyy kokonaisuudessa täältä (.pdf).

Kuva: Esa Takalo.

Jaa artikkeli