Kesäkiertuejärjestäjät, Osa 3: Popula Team -90

Salibandyliitto esittelee kesän aikana Katusähly- ja Pistemestari-kiertueiden turnausjärjesäjäseurat. Vuorossa on kiertueen ensikertalainen Popula Team -90, Ylivieskasta

Popula Team -90, on aunperin jääkiekkoon erikoistunut seura, jossa salibandy on saavuttanut pikkuhiljaa jalan sijaa jääkiekon rinnalla. Salibandytoiminta alkoi 90-luvulla jääkiekon oheisharjoitteluna, mutta on sittemmin kasvattanut suosiotaan niin, että viime kaudella seuralla oli seitsemän salibandyjoukkuetta, sekä aikuis-, että juniorijoukkueita. ”Salibandytoiminnan painopiste on junioreissa. Juniorijoukkueita on tällä hetkellä 4 ja ensi vuonna pyritään kasvattamaan määrää seitsemään”, visioi seuran salibandypuolen puuhamies Janne Männikkö.

Salibandy on nouseva laji Ylivieskassa. ”Popula Salibandy on tällä hetkellä ainoa seura, joka tarjoaa lajin harrastamismahdollisuuksia kaiken ikäisille. Tekijöitä ei seurassa ole kuin kymmenkunta, mutta hyvin ollaan tällä sakilla saatu homma toimimaan”, kertoo Männikkö. Hänen mukaansa innostus on alkanut pikkuhiljaa leviämään myös naapurikuntiin.

Katusählykiertueen osaturnausta seura lähti järjestämään, koska se nähtiin erinomaisena markkinointimahdollisuutena ylivieskalaisille junioreille. Tapahtuman uskotaan tuovan puhetta ja pöhinää salibandyn ympärille. Ja Männikkö toivoo, että sitä kautta uudet juniorit löytävät tiensä seuran toimintaan.

Ylivieskan turnaukseen voi ilmoittautua perjantaihin 29.5. asti!

Ilmoittautuminen Ylivieskan turnaukseen: janne.mannikko79(a)gmail.com
Lisätietoja tapahtumasta: populateam.fi/salibandy

Katusählyn kiertueohjelma: floorball.fi/katusahly
Katusähly Facebookissa: facebook.com/katusahly
Katusähly Instagramissa: @katusahly
Katusähly Twitterissä: @Katusahly
Pistemestari netissä: floorball.fi/pistemestari
Pistemestari Facebookissa: facebook.com/pistemestari

Jaa artikkeli