Kesäkiertuejärjestäjät, Osa 27: Lehmo Balls -96

Salibandyliitto esittelee järjestyksessä kesän Katusähly- ja Pistemestari-turnausjärjestäjäseurat. Tällä kertaa vuorossa on LeBa -96.

Lehmo Balls -96 eli LeBa-96 on perustettu vuonna 1996 salibandyn erikoisseuraksi. Seuran kotipaikka on Kontiolahti ja sen riveihin kuuluu noin 450 jäsentä sekä 150 koulukerholaista. Lisenssipelaajia on 430 kappaletta. Kilpa- ja harrasteryhmiä on vuosittain noin nelisen kymmentä. Miesten ja naisten edustusjoukkueet pelaavat kakkosdivaria kumpikin.

Seura pyrkii tiiviiseen, yhteisölliseen toimintaan ja on innovatiivinen, aktiivinen ja ennakkoluulottomasti kehityshaluinen toimija alueen urheilukartalla. Seura haluaa, että mukaan on helppo tulla ja pyrkii takaamaan toiminnallaan, että seuran parissa toimijana viihdytään mahdollisimman pitkään.

Katusählyturnausten osalta LeBa-96 on jo kokenut järjestäjä, sillä kiertue on pysähtynyt siellä vuodesta 2009 lähtien. Kyseessä on kesän toinen turnaus Joensuussa tänä vuonna, mutta muutamana aiempana kesänä LeBa on ollut Pohjois-Karjalan ainoa katusählyjärjestäjä.

Turnaus pelataan aivan Joensuun keskustassa, Keskuskujalla ja se startataan kello 17:00. Turnauspäivä on siis perjantai 14.8. ja ilmoittautua voi aina keskiviikkoon 12.8. saakka.

Ilmoittautuminen Joensuun turnaukseen: sähköpostilla osoitteeseen jari.reinikainen(at)leba96.fi & lisätietoa osoitteesta http://www.leba96.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=1601:2015-05-26-13-34-13&catid=37:leba96&Itemid=38

Katusählyn kiertueohjelma: floorball.fi/katusahly
Katusähly Facebookissa: facebook.com/katusahly
Katusähly Instagramissa: @katusahly
Katusähly Twitterissä: @Katusahly
Pistemestari netissä: floorball.fi/pistemestari
Pistemestari Facebookissa: facebook.com/pistemestari

Jaa artikkeli