Kesäkiertuejärjestäjät, Osa 12: Josba

Salibandyliitto esittelee järjestyksessä Katusähly- ja Pistemestari-turnausjärjestäseurat. Tällä kertaa on vuorossa Josba, Joensuusta.

Juhannuksena Katusählykiertueellakin vedetään henkeä, mutta heti seuraavana viikonloppuna karavaani on taas liikkeellä. Lauantaina 27.6. pysäkkinä on Joensuu, missä katusählyn SM-karsintaturnausta isännöi yksi salibandyperheen perinteisimmistä seuroista, Josba.

Josba on yksi kotimaisen salibandyn menestyneimpiä seuroja. Ennen viime keväistä Salibandyliigasta putoamista, miesten edustusjoukkue pelasi pääsarjaa yhtä jaksoisesti 25 vuotta ja on kaksinkertainen Suomen mestari sekä nelinkertainen Suomen Cup -voittaja. Seuran juniorityö on kasvattanut salibandymaailman huipulle lukuisia pelimiehiä, kuten Petri Kettusen, JP Lehtosen ja Esa Jussilan.

Katusählyjärjestäjäksi Josba tekee paluun vuosien tauon jälkeen. Tänä vuonna Joensuussa pelataankin kaksi Katushlyturnausta, kun viime vuosina mukana ollut kontionlahtelainen LeBa -96 järjestää oman turnauksensa elokuussa (14.8.). Molemmat turnaukset pelataan kaupungin ydinkeskustassa Sinisellä virralla.

Katusählyn lisäksi Josban tapahtumassa pelataan myös Pistemestari-turnaus, jossa on mahdollisuus päästä pelaamaan paikallisten lajitaitureiden kanssa. Ilmoittautuminen Pistemestari-peleihin tapahtuu paikan päällä.

Pistemestaria pelataan myös suurturnauksessa Kampin Narinkkatorilla, Katsählyfinaalien näytöskentällä 29.8. Turnaukseen voi ilmoittautua sähköpostitse: pistemestari(a)floorball.fi

Ilmoittautuminen Josban Katusählyturnaukseen (23.6. mennessä): toimisto(a)josba.fi
Ilmoittautuneet joukkueet ja lisätietoja: www.josba.fi

Katusählyn kiertueohjelma: floorball.fi/katusahly
Katusähly Facebookissa: facebook.com/katusahly
Katusähly Instagramissa: @katusahly
Katusähly Twitterissä: @Katusahly
Pistemestari netissä: floorball.fi/pistemestari
Pistemestari Facebookissa: facebook.com/pistemestari
Ilmoittautuminen Helsingin Pistemestari-turnaukseen: pistemestari(a)floorball.fi

Jaa artikkeli