Westend Indians vahvistuu monesta suunnasta

Westend Indians on julkaissut joukkueensa ensi kauden Salibandyliigaan. Vahvistuksia tulee niin liigasta ja Divarista kuin omista junioreistakin, mutta kaikkiaan tuttu ryhmä pysyy hyvin koossa.

Janne Jaanus siirtyy Espooseen TPS:stä ja Teemu Karesniemi Divarin ÅIF:stä. Omista junioreista on liigarinkiin kiinnitetty Kaarlo MahlbergLauri Näränen, Tuukka Vesa ja Tuomas Harjula.

– Meillä on joukkueen runko pysynyt pitkään kasassa ja sen pohjalta oli helppo lähteä kasaamaan joukkuetta, Indiansin päävalmentajaksi palannut Mikko Laurikainen kiittää.

– Try-outtien kautta päästiin hyvin vertailemaan nykyisen rungon, ulkopuolisten ja omien juniorien välistä osaamista ja sitä kautta pystyttiin kasaamaan hyvin kilpailukykyinen joukkue. Ensi kauden Heimo tulee olemaan pallollisena erittäin vahva. Palloton peli meillä oli menneellä kaudella jo erittäin hyvässä kuosissa, joten pallollisen pelin kehittäminen on eritoten valmennuksen päätavoitteena tulevalle kaudelle.

Westend Indiansin sivuille

Westend Indiansin pelaajat 2017 – 2018:

Aarnio Aku
Arkkila Olli
Astala Aaro
Föhr Joonas
Granlund Samuli
Harjula Tuomas
Iiskola Heikki
Jaanus Janne
Kainulainen Valtteri
Karesniemi Teemu
Kirvesniemi Mikko
Lehkosuo Otto
Mahlberg Kaarlo
Nykänen Eetu
Näränen Lauri
Sievänen Mikael
Summanen Miko
Toropainen Santeri
Venäläinen Teemu
Vesa Tuukka
Westerholm Lauri

Jaa artikkeli