Esport Oilersin hyökkääjä Oscar Hänninen joutui joulukuussa 2015 kirjaimellisesti pysähtymään elämän oikullisuuden edessä.
Hänninen oli jonkin aikaa tuntenut lievää hengenahdistusta, mutta arveli syyksi tavallista loppuvuoden flunssaa.
– Treenasin koko ajan ihan normaalisti. Ajattelin, että olen varmaan tulossa kipeäksi. Ja olo oli vähän päivästä kiinni. Välillä helpotti, välillä oli huonompi olo, Hänninen kertoo.
Sitten, yhtäkkiä, Hännisen pohje turposi.
– Se oli tosi kipeä, jalalle ei pystynyt astumaan yhtään. Aluksi yritin vaan pitää jalkaa kohoasennossa. Pari päivää sinnittelin, mutta aika nopeasti tajusin, ettei kyseessä ole mikään perusrevähdys.
Lääkärissä tuomio tuli äkkiä. Ja se pysäytti. Perusterveellä, ikänsä urheilleella, terveitä elämäntapoja suosineella kolmekymppisellä miehellä oli jalassa veritulppa.
– Hengenahdistus oli johtunut jalassa olleesta tukoksesta. Sen takia veri ei kiertänyt kunnolla eivätkä keuhkot saaneet riittävästi happea.
Hänninen myöntää, että diagnoosin hetkellä elämän arvot menivät uuteen järjestykseen.
– Kyllä se pysäyttää, kun tuollainen iskee päälle. Tietysti huolestuin, ja pelästyinkin vähän. Veritulppa on kuitenkin aika vakava juttu. Monesti ihmiset ottavat terveyden itsestäänselvyytenä, kuten itsekin olen ottanut, kun ei ole ollut ikinä mitään flunssaa vakavampaa. Äkkiä itsensä terveeksi saaminen tulikin tärkeimmäksi asiaksi. Se, ettei pystynyt pelaamaan, ei kauan harmittanut.
– Jälkikäteen on helppo sanoa, että miksi en mennyt aiemmin lääkäriin. Mutta onneksi se oli vain jaloissa. Olen ymmärtänyt, että veritulppa tulee usein ensin jalkaan, ja voi lähteä sieltä liikkeelle, keuhkoihin ja verenkiertoon. Jos se menee keuhkoihin asti, silloin on vitsit vähissä, Hänninen kertoo.
Veritulpan syy ei koskaan selvinnyt.
– Joillakin on siihen taipumusta. Esimerkiksi ylipaino tai tupakointi voivat edesauttaa veritulpan syntymistä. Mutta ne ovat sellaisia tekijöitä, jotka eivät liity minuun. Mutta tuleehan ihmisille vakaviakin sairauksia ilman mitään ”syytä”, Hänninen pohtii.
Superfinaaliin vaikka väkisin
Heti diagnoosin jälkeen oli selvää, että Hännisen pelit on joksikin aikaa pelattu. Hänninen aloitti verenohennuslääkityksen, jonka aikana kaikki kontaktia sisältävä harjoittelu on kiellettyä.
– Jos sen lääkityksen aikana tulee verenvuoto, se ei noin vain tyrehdy. Ja sisäinen verenvuoto on jopa pahempi kuin ulkoinen, Hänninen selittää.
Muunlainen harjoittelu oli sallittua, ja Hänninen piti itseään kunnossa yhtä suurta päivää silmälläpitäen. Hänninen katseli toipilaana sivusta, kun Oilers kampesi huikealla loppuvedolla – kahdeksasta viimeisestä ottelusta 7 voittoa ja tasapeli – runkosarjan kolmoseksi, peittosi Erän huimassa puolivälieräsarjassa voitoin 4-2 ja teki saman tempun Happeelle ikimuistoisessa välieräsarjassa.
Oilers ratkaisi molempien pudotuspelisarjojen voiton kuudennen pelin rankkarikisassa.
– Eihän se kivaa ole katsella pelejä sivusta. Aluksi ehkä harmitti enemmän, mutta aika nopeasti hyväksyin tilanteen. Olisi ollut kiva pelata, mutta terveys oli tärkein, Hänninen sanoo.
Mutta lauantaina 16. huhtikuuta koitti tapahtuma, jonka estradilta Hänninen ei yksinkertaisesti voinut olla pois. Hän pelasi Suomen salibandyhistorian ensimmäisessä Superfinaalissa Hartwall Areenalla yli 10 000 katsojan edessä.
– Kun tuollainen iso finaali oli ensimmäisen kerran, halusin kokea sen. Mietin, pääsisinkö enää koskaan vastaavaan peliin, sillä pelivuosia ei ole enää hirveästi jäljellä, 32-vuotias Hänninen sanoo.
Pelaaminen vaati kuitenkin, kuten hän itse sanoo, ”kikkailua” lääkityksen kanssa.
– Veritulppaa oli hoidettu jo pitkään, ja se oli ihan hyvällä mallilla. Minulla oli sellainen lääkitys, jonka pystyi hetkeksi jättämään pois. Lääke hävisi kehosta vuorokaudessa, ja pidin kahden päivän tauon lääkkeestä. Ei siinä ollut mitään riskiä.
– Nyt finaalin pelaaminen onnistui, kun se oli vaan yksi peli. Finaalisarjan mittaista taukoa en olisi pystynyt pitämään, Hänninen selventää.
Finaali ei, ymmärrettävästi, sujunut nelosketjun sentteriksi merkityltä Hänniseltä kovin lennokkaasti. Koko Öljymiesten joukkue jäi kauas parhaasta tasostaan, ja Classic vei pytyn 8-2-voitolla. Finaalin jälkeen Hänninen sanoi pääkallo.fi:lle olon tuntuneen siltä, kuin olisi ollut sementtiä jaloissa.
– Tiesin, ettei peli olisi mitään juhlaa omalta osaltani, muta halusin olla mukana. Ensimmäisessä erässä taisin pelata pari vaihtoa, ja loppupelin suht normaalisti. Pelaaminen oli raskasta, mutta ei se yksi peli jälkeenpäin tuntunut kropassa, hän kertoo.
Paluupelissä intoa kuin juniorilla
Heti Superfinaalin jälkeen Hänninen jatkoi lääkitystä, joka kesti viime vuodenvaihteeseen asti.
– Tammikuun kolmas päivä lääkitys loppui ja sain peliluvan.
Jo kolme päivää myöhemmin Hänninen oli taas Oilersin kokoonpanossa ja teki maalin 9-4-kotivoitossa LASBista. Sopivasti kyseessä oli Oilersin viides eli ns. voittomaali.
– Siinä pelissä tuli vähän mieleen ensimmäiset kaudet junioriliigoissa. Intoa oli kuin junnuilla syksyn ekoissa peleissä, Hänninen naurahtaa.
Tällä kertaa, yli vuoden lähes täydellisen pelaamattomuuden jälkeen, rekyyli iski kuitenkin voimakkaana.
– Ensimmäisen kuukauden ajan oli aikamoista särkyä eri paikoissa koko ajan. Se oli kropalle kovaa aikaa. Reilu kuukausi meni, että kroppa alkoi taas tottua kuormitukseen, hän kertoo.
Hänninen kuitenkin pelasi kaikki Oilersin loput 11 runkosarjan ottelua. Hän myöntää pelikuntoon pääsemisen ottaneen jopa odottamattoman koville.
– Yllättävän kauan se kesti. Vaikka olisi hyvässä juoksukunnossa, se ei riitä. Pelaaminen vaatii erilaista, sellaista ähinäkuntoa, ja sitä on vaikea harjoitella muuten kuin pelaamalla.
– Nyt on vielä ollut kaikenlaisia pikkuvaivoja. Onkohan äijä tulossa vanhaksi tai jotain? Oma tilanteeni voisi olla parempikin, mutta tässähän tämä menee, Hänninen puntaroi.
Viihdettä koko rahalla
Oilersin ja SPV:n välisessä puolivälieräsarjassa tilanne ei sen sijaan voisi olla hienompi – ainakaan neutraalin ulkopuolisen tarkkailijan silmin katsottuna. Ennen tuplaviikonloppua voitot ovat tasan 2-2, eli sarja on varmasti katkolla sunnuntaina Tapiolassa. Mutta mikäli joukkueiden tämän kauden historiasta on mitään pääteltävissä, sarjaa saatetaan ratkoa pitkään ja hartaasti vielä tiistai-iltana Seinäjoella.
Runkosarjan avauskierroksella Oilers voitti kotiottelunsa 5-4, kun Ilari Talvitie teki voittomaalin viimeisellä minuutilla. Vuoden 2016 toiseksi viimeisenä päivänä pisteet tasattiin Seinäjoella 4-4-tuloksella. Puolivälierissä SPV on voittanut kotiottelunsa 7-6 ja ”peräti” 6-3.
Tapiolassa Oilers on voittanut molemmat ottelut rankkarikisassa loppulukemien ollessa 7-6 ja 8-7. Ensimmäisessä Espoon-ottelussa Oilers teki tasoitusmaalin ajassa 59.59, toisessa ”jo” kellon pysähtyessä aikaan 59.05. Ensimmäinen rankkarikisa ratkesi kymmenennessä parissa, toinen ”jo” seitsemännessä.
Voisitteko jatkossa, ihan vaan yleisön viihdyttämiseksi, yrittää saada vähän jännitystäkin noihin peleihin…?
– Jaaa… Eiköhän ainakin yleisölle ole riittänyt viihdettä! Meillä on vuosien saatossa ollut paljon hyviä ja tasaisia pelejä SPV:tä vastaan. En oikein osaa edes selittää, mistä se johtuu. Pelityylimme ovat aika päinvastaiset, mutta joidenkin joukkueiden kanssa vaan sattuu käymään näin.
– Tietysti olisi kivempi voittaa isosti, mutta aina se ei vaan onnistu. Mutta luulen, että nyt alamme voittaa vähän enemmän, Hänninen psyykkaa.
Hänellä on myös lääkkeet tarvittavien voittojen ottamiseen.
– Puolustamisemme pitää parantua paljon. Tähän asti meille on tullut tyhmiä nukahduksia, jotka on saatava pois. Olemme saattaneet johtaa peliä, ja kolme vaihtoa myöhemmin vastustaja on tullut tasoihin ja ohi.
– Maaleja saamme kyllä aina tehtyä, mutta jos päästämme liikaa omiin, homma menee vaikeaksi. Varsinkin ne halvat, tyhmät maalit on jätettävä pois. Tasaisuutta, tarkkuutta, huolellisuutta. Niillä tämä kääntyy meille, Hänninen uskoo.
Psyykkaus on käynyt kovana myös ottelujen aikana ja niiden jälkeen. Keskiviikon pelin jälkeen Oilersin päävalmentaja Petri Huttunen kertoi aikovansa ottaa kuulosuojaimet mukaan Seinäjoen-reissulle, koska SPV:n penkiltä kuuluu Huttusen mukaan jatkuvaa ja kovaäänistä huutelua Oilersin aition ja tuomarien suuntaan.
– Jaa, en ole kiinnittänyt tuohon huomiota, kun olen ollut sen verran keskittynyt pelaamiseen. Ei se huutelu ainakaan minua häiritse. Jokainen touhuaa tyylillään, Hänninen kuittaa.
Uran jatko vielä auki
Muutenkin Hännisen keskittyminen on tiukasti pelissä. Tällä hetkellä mies ei tee muita töitä vaan on täyspäiväinen salibandyn pelaaja.
– Jotenkin sillä pärjää, hän hymähtää.
Hän ei ainakaan myönnä suunnitelleensa tulevaisuuttaan tämän kevään Superfinaalia edemmäs.
– Ja sinnekin on vielä pitkä matka.
– Olen jo pitkään edennyt vuosi kerrallaan. En ole vielä pohtinut, pelaanko ensi kaudella, ja missä. Kaikki on auki. Katsotaan, mitä fiiliksiä on kauden jälkeen.
Se tuskin on Hännisen kyseessä ollessa suurin kysymys, missä hän pelaa. Koko 15 kautta kestäneellä pääsarjaurallaan hän pelannut yhden kauden muualla kuin Oilersissa. Kausi 2012-13 vierähti Ruotsissa Linköping IBK:ssa.
– En ole ikinä suunnitellut uraani kovin paljon, mutta ei ole ollut syitä vaihtaa seuraa. Olen viihtynyt täällä. Oilersista on vuosien saatossa tullut mun joukkueeni, jossa on hyvä olla.
– Aikoinaan tuli paljonkin kyselyjä, mutta ei enää pitään aikaan. Kaikki ovat varmaan tajunneet, että olisi ihan turhaa houkutella mua muualle, Hänninen naurahtaa.
Jalasta uran jatko ei kuulemma jää kiinni.
– Jalka on nyt kunnossa. Mutta katsellaan ja kuulostellaan fiiliksiä kauden jälkeen.
Salibandyliigan 5. puolivälierä SPV – Oilers lauantaina 25.3. klo 16:20 YLE TV2:ssa.
Kohti Superfinaalia -sarjassa esitellään yksi pelaaja per pudotuspelijoukkue.
Teksti: Harri Pirinen.
Kuvat: Juha Käenmäki ja Salibandyliiga.
