Tampereen Classic ja TPS pelaavat Salibandyliiga-ottelun Singaporessa

Marraskuun 18. päivänä tehdään suomalaista salibandyhistoriaa, kun hallitseva kaksinkertainen Suomen mestari Tampereen Classic kohtaa TPS:n Singaporessa. Ottelu on osa Singaporen Suomen suurlähetystön Suomi 100 -ohjelmaa.

”Ajatus ottelun pelaamisesta syntyi Latvian MM-kisojen aikana, kun pohdimme salibandyn kansainvälistä kehitystä ja potentiaalia Aasiassa. Singapore, ja Aasia yleensäkin, tarvitsevat lisää kosketuksia eurooppalaisiin pelaajiin ja valmentajiin. Lajin kehitys on ollut hienoa Euroopassa ja sitä olisi hienoa saada levitettyä Aasiaan,” kertoo projektin vetäjä Matti Joutsikoski.

Classic Familyn toiminnanjohtaja Pasi ”Passo” Peltola innostui asiasta välittömästi ja toi esiin ajatuksen virallisen liigapelin pelaamisesta. ”Tuodaan huippupeli paikan päälle, jolloin paikalliset pelaajat ja harrastajat saavat paremman kuvan huippusalibandystä. Classicin tavoitteena on olla maailman paras salibandyseura ja vierailun aikana voimme viedä omaa näkemystämme lajista Aasiaan ja näin lisätä kiinnostusta lajiin.”

Myös TPS:ssä ollaan innostuneita projektista. ”Hienoa päästä viemään lajia maailmalle – samalla saadaan omalle joukkueelle mielenkiintoinen välietappi pimeään syksyyn. Projekti avaa myös aivan uudenlaisia mahdollisuuksia meidän nykyisille ja toivottavasti myös uusille kumppaneille,” sanoo TPS Salibandyn toiminnanjohtaja Juha Kiviniemi.

Myös Kansainvälisessä Salibandyliitossa IFF:ssä nähdään projekti kiinnostavana. ”Salibandy kasvaa kansainvälisesti nopeasti. Seuraava askelma kansainvälisessä valloituksessa on heinäkuussa Puolassa järjestettävät World Games -kisat, joissa salibandy on ensi kertaa mukana. Tällä hetkellä jäsenmaita on jo 66 ja Aasia on yksi nopeimmin kasvavia alueita. Aasiassa ei tämän tason ottelua ole aikaisemmin pelattu. On hienoa, että Classic ja TPS näkevät oman roolinsa lajin kansainvälisessä kasvussa,” toteaa IFF:n pääsihteeri John Liljelund.

”Singaporessa on tällä hetkellä n 15.000 pelaajaa ja peli yleistyy nopeasti varsinkin kouluissa. Projektin avulla haluamme nostaa kiinnostusta salibandyyn Singaporessa ja motivoida nuoria pelaajia. Onhan hienoa, että huippupelaajat, maailmanmestarit mukaan lukien, tekevät tällaista työtä. Vierailu tukee myös Singaporen yleisiä tavoitteita saada kansa liikkumaan aktiivisemmin,” kertoo Kenneth Ho, Singaporen Salibandyliiton presidentti.

Ottelu tulee varmuudella herättämään Singaporessa suurta huomiota, joten se tarjoaa kiinnostavan mahdollisuuden niille suomalaisille yrityksille, joita Aasian markkinat kiinnostavat. Pelin ja koko ohjelman järjestelyissä ovat mukana Suomen Salibandyliitto ja Singaporen Salibandyliitto (Singapore Floorball Association).

Kuva kevään Superfinaalista: Anssi Koskinen

Jaa artikkeli