Suomi ja Ruotsi tasapeliin - Roosa Salmela ratkaisi rankkarikisan!

Espoossa käytävä Suomen ja Ruotsin nuorten maaotteluviikonloppu alkoi tasaisena maiden U19-tyttöjen päädyttyä 5-5-tasatulokseen. Suomi nappasi lisäpisteen vietyään otteluihin kuuluvan rangaistuslaukauskisan Roosa Salmelan maalilla.

Suomi vei avauserän Veera Kaupin osumalla ja Fanny Holmbergin pukukoppimaalilla 2-1, mutta toisen alussa otteen otti Ruotsi. Se tasoitti ja karkasi jo 4-2-johtoon suomalaisten hävittyä liian monta kaksinkamppailua kentän tärkeimmillä alueilla. Erän toinen puolikas oli kuitenkin yhtä selvästi Suomen. Puolustaja Mia Vallenius kavensi, Sofia Leino taisteli maalin edestä tasoituksen ja taas napsahti erän lopussa kun Vallenius iski lukemiksi 5-4 vain 21 sekuntia ennen taukosummeria.

Suomen ykköskenttä, joka koostui Kooveen pelaajista vastasi kolmesta Suomen osumasta. Puolustaja Mia Vallenius onnistui kahdesti.

– Kemiat meidän viisikolla menee hyvin yhteen niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Ehkä tuo Veera (Kauppi) pitää eniten henkeä yllä, Vallenius myhäilee.

– Tänään oltiin paljon rohkeampia pallon kanssa kuin viime kerralla EFT:ssä (0-7). Pelirohkeutta painotettiin ja valmistauduttiin tänään otteluun hyvin. Kaikki olivat hyvin keskittyneitä, hän jatkaa.

Päävalmentaja Jukka Kouvalaiselle suojattien esitys oli mieleen, vaikka parannettavaakin vielä jäi.

– Lopputulos lämmittää osittain. Pelirohkeus, jota esitettiin oli sitä mihin parhaimmillaan pystytään, mutta vielä jäi piippuun. Vieläkin hanakampia voitaisiin olla niin pallollisena kuin pallottomana. Oli tässä hyviä aihioita. Pallollinen peli oli tänään pääteemamme. Uskallettiin pelata keskustaan, avaa laidoista ahtaisiin tiloihin ja haastaa hyökkäyspään kulmissa eli mitä painotettiin ennen ottelua.

Suomella oli hyvä ote myös päätöserässä, mutta maalit jäivät tekemättä. Yhden kerran innokas hyökkääminen kostautui, ja Ruotsin Frida Ahlstrand karkasi läpiajoon tasoittaen pelin.

Suomi haki lopussa ratkaisevaa paikkaa etenkin joulukuussa jo naisten MM-kisoissa loistaneelle Veera Kaupille, mutta voittomaalia ei nähty edes kahden minuutin ylivoimalla.

Rangaistuslaukauskisa eteni aina kuudenteen pariin ennen kuin Roosa Salmela laukoi alakulmaan ratkaisevan pallon.

Maat kohtaavat uudelleen sunnuntaina klo 12.

Salibandya, Espoo

Suomen ja Ruotsin nuorten maaotteluviikonloppu

U19-tytöt: Suomi – Ruotsi 5-5 (2-1, 3-3, 0-1)

1. erä: 12.45 Lina Svarfvar 0-1, 13.31 Veera Kauppi 1-1, 19.54 Fanny Holmberg (Olivia Kortelainen) 2-1.
2. erä: 22.28 Svarfvar 2-2, 25.12 Jenny Dahl (Annie Nilsson) 2-3 yv, 30.01 Dahl (Svarfvar) 2-4, 32.31 Vallenius (Oona Kauppi) 3-4, 33.45 Sofia Leino 4-4, 39.39 Vallenius (Veera Kauppi) 5-4.
3. erä: 51.20 Frida Ahlstrand (Molin) 5-5.

Rangaistuslaukaukset: Frida Ahlstrand R (+) Sofia Leino S (+) Anni Moreau R (-) Veera Kauppi S (-) Lina Svarfvar R (-) Roosa Salmela S (-) Frida Ahlstrand R (-) Veera Kauppi S (-) Anni Moreau R (-) Sofia Leino S (-) Lina Svarfvar R (-) Roosa Salmela S (+)

Suomi voittti rangaistuslaukauskisan. Maaottelupisteet Suomelle 2-1.

Torjunnat:
Teea Lehikoinen Suomi 8+9+1=18,
Hanna Svensson Ruotsi 4+4+5=14.

Jäähyt: Suomi 2×2 min, Ruotsi 2 min.

Erotuomarit: Martin Petrik ja Tomas Podlesny, Tshekki.

Yleisöä: 779.

Jaa artikkeli