Suomen U23 kukisti Tshekin miehet

Suomen alle 23-vuotiaiden miesten maajoukkue jatkaa voittojen tiellä. Ensimmäisen kerran kotimaassa pelattu tämän ikäluokan maaottelu Tshekin miehiä vastaan päättyi lukuihin 5-4 (2-0, 1-2, 2-2). Atte Eronen iski ottelussa kolme maalia.

Eilen Tshekin miehet kohtasivat Suomen MM-kultajoukkueen Turussa ja ottelu päättyi pistejakoon 5-5. Tänään Tshekillä oli vastassa Suomen U23-maajoukkue.

Suomi tuli vahvasti Tapanilan Mosahallissa pelattuun kamppailuun. Roni Laasonen vei kotijoukkueen johtoon jo ensimmäisessä vaihdossa ja neljän minuutin kohdalla Perttu Koljonen sai siirtää takakulmalta Nico Jonaesonin tarjoilusta 2-0. 

– Oli vahva alku otteluun meiltä, hykerteli päävalmentaja Lasse Eriksson ottelun jälkeen suojattiensa esitystä.

– Tshekin valmennus puhalteli 1. tauolla sen näköisenä, että eivät tainneet ihan uskoa missä myllyssä olivat, säesti kakkosvalmentaja Mikko Lehto.

Suomen nuoret olivat virkeällä jalalla. Turussa Tshekki pääsi rokottamaan vastaiskuilla, mutta Tapanilassa näitä ei nähty nöyrästi molempiin suuntiin töitä tehneen U23-maajoukkueen edessä.

Ottelun puolivälissä ero kasvoi jo kolmen maalin mittaiseksi ylivoimalla, kun Jonaeson tarjoili poikkikentän syötön Eroselle, joka sivalsi onetimerilla verkon tötterölle.

Tshekki osoittautui jälleen sitkeäksi purtavaksi. Daniel Sesulka avasi maalihanan pian Suomen kolmannen maalin jälkeen ja toisen erän viimeisellä minuutilla Ondrej Svatos muutti luvuiksi 3-2.

– Toisessa erässä meillä tökki. Ei oltu enää niin hyvin liikkeessä, Eriksson näki.
– Tästä keskusteltiin tauolla pukukopissa ja meno parani taas viimeisessä erässä, joka oli tosin aika rikkonainen.

Suomi pääsi päätöserän alkuun ylivoimalle, kun Dominik Eichner esti polvella Kevin Söderlingin etenemisen laidan vieressä. Ruotsalaistuomarit näkivät tilanteessa viiden minuutin rikkeen.

Jäähyn aikana nähtiin sekä Suomen että Tshekin maalit. Eronen (kuvassa) osui jo toistamiseen ylivoimalla, mutta sitten Jakub Gruber nosti hallitusti ohi Joonas Kaltiaisen. Radek Valesin rannekudilla Tshekki tuli ensimmäisen kerran tasoihin, kun kello näytti aikaa 48.40.

Viimeisellä kymmenminuuttisella kumpikin pääsi yrittämään ratkaisua ylivoimien aikana. Suomen voittomaali oli nautittavaa katsottavaa ja syntyi alivoimalla.

Maalivahti Kaltiaisen nopeasta avauksesta Suomi sai 2-1-vastahyökkäyksen, Joel Lahti siirsi pallon taitavasti erikoistilanteiden erikoismiehelle Atte Eroselle ja numerot taululla 5-4 Suomelle ajassa 58.28. Tshekki otti välittömästi aikalisän ja sen jälkeen haki tasoitusta ilman maalivahtia, mutta Suomi kesti.

– Pitää vain arvostaa näiden kavereiden korkeaa työmoraalia ja pyyteetöntä puurtamista. Ja nostaa hattua seurajoukkueiden suuntaan, jossa työ tehdään. Kokoonnuimme tänään yhdeksältä aamulla ja näin hienoja otteita nähtiin, kiitteli päävalmentaja Eriksson vuolaasti.

– Jos eilen miesten maaottelussa päättyi joidenkin pelaajien maajoukkue-ura, niin tänään alkoi meidän pelaajilla omia henkilökohtaisia MM-projekteja. Näitä pelaajia saatetaan nähdä MM2018-, 20- ja 22-kisoissa, hän jatkoi.

Suomen U23-maajoukkue on pelannut viisi maaottelua muiden maiden miesmaajoukkueita vastaan ja on selviytynyt voittajana jokaisesta. Tshekin miesten päänahka on viety jo kahdesti. Viime vuoden syyskuussa maat kohtasivat Polish Open -turnauksen loppuottelussa ja silloinkin Suomi oli maalin verran vahvempi (4-3). Kuten tiedetään Tshekki lukeutuu salibandymaailman eliittiin ja päätyi MM2016-kisoissa lopulta neljänneksi.

Kuva: Juhani Järvenpää.

Salibandya, Mosahalli, Helsinki
5.2.2017 Suomi MU23 – Tshekki (miehet) 5-4 (2-0, 1-2, 2-2)
1. erä: 00.23 Roni Laasonen (Kevin Söderling) 1-0, 4.13 Perttu Koljonen (Nico Jonaeson) 2-0.
2. erä: 30.09 Atte Eronen (Jonaeson) 3-0 yv, 31.48 Daniel Sesulka (Daniel Sebek) 3-1, 39.12 Ondrej Svatos (Jakub Gruber) 3-2.
3. erä: 41.26 Eronen (Laasonen) 4-2 yv, 43.28 Gruber (Milan Tomasik) 4-3 av, 48.40 Radek Vales (Josef Pluhar) 4-4, 58.28 Eronen (Joel Lahti) 5-4 av.

Suomen parhaana palkittiin Eemil Ukkonen.
Torjunnat: Joonas Kaltiainen, Suomi 4+2+4=10 ja Radovan Michajlovic, Tshekki 13+8+6=27
Jäähyt: Suomi 4 min, Tshekki 4+5 min.
Erotuomarit Daniel Skoog ja Ola Hamberg, Ruotsi.
Yleisöä: 224.

Jaa artikkeli