Salibandynaiset uuden edessä – päätavoitteena MM2015-kotikisat

Suomen naisten salibandymaajoukkue nähdään huhtikuussa tositoimissa sitten viime joulukuun MM-kisafinaalin. Tämän vuoden alussa naisten maajoukkue siirtyi uuteen aikaan valmennuksen osalta.

Päävalmentaja Marko Paju esikuntineen valmistautuu uuteen projektiin, jonka huipentumana on joulukuussa 2015 Tampereella pelattavat MM-kotikisat.

Eerikkilän urheiluopiston suojissa 25.-27.4. pelattava EuroFloorball Tour –turnaus on uuden projektin startti ja samalla tulikaste valmentajille.

– EFT on MM-projektin kick-off ja tärkeä tapahtuma meille. Pääsemme tutustumaan kunnolla pelaajiin ja käymään läpi pelillisiä asioita ja vaatimustasoa, tuumii siviilissä Vuosaaren lukion rehtorina toimiva Marko Paju.

Tukena hänellä on Timo Suonpää, Lasse Eriksson ja Markus Huhtimo.  

Viime MM-kisajoukkueesta on mukana 15 pelaajaa. Ensikertalaisina mukaan ovat mahtuneet Silja Eskelinen, Sanni Nieminen ja Laura Hietamäki. Mielenkiintoinen nimi listassa on kuudet MM-kisat kolunnut Anne Suomalainen, joka tekee paluun maajoukkuepaitaan kahden kauden jälkeen. Vuoden 2001 MM-kultamitalisti on edustanut Suomea peräti kymmenenä kautena, debyytin tapahtuessa jo 1999-2000.  

Turnaukseen valitun joukkueen lisäksi Eerikkilään tulee varapelaajia. MM-kisoihin on aikaa vielä reilut puolitoista vuotta. Pajun mukaan muutama pelaaja miettii jatkoaan, mutta tässä vaiheessa ei suljeta pois ketään.

– Alkuvaiheessa haluamme nähdä laajalti pelaajia. Sitoutuminen on tärkeässä osassa onnistuneen lopputuloksen aikaansaamiseksi, mutta tässä vaiheessa kaikki ovat vielä potentiaalisia pelaajia. Tilanne on sikäli hyvä, että kotikisat herättävät pelaajistossa laajaa kiinnostusta.

Valmennustiimin haastavana tehtävänä on palauttaa Suomen naiset kultakantaan sitten vuoden 2001. Mikäpä olisi hienompaa kuin tehdä se kotiyleisön edessä. Mestaruutta Paju ei kuitenkaan vielä kuuluta.  

– Sen aika näyttää. Kaksi edelliskertaa on jääty hopealle. Joitain paloja pitää muuttaa ja niitä etsitään tiiviisti puolentoista vuoden aikana. Yhteinen näkemys on löydyttävä.

Näkemystä ja havaintoja hän on jo tehnyt viime joulukuun MM-kisojen perusteella.

– Tarvitsemme vahvaa pallollista pelaamista, pelinopeutta ja reagointia, oikeanlaista aktiivisuutta hyökkäyspäässä, tasapainoa hyökkäyksen ja puolustuksen välillä. On paljon ominaisuuksia, joita pelaajien on hallittava, Paju listaa.  

Ensimmäistä kertaa salibandyn maajoukkueturnaus pelataan Eerikkilän urheiluopistolla, joka toimii varsinaisesti valmennuskeskuksena.

– Se on uusi kokemus kaikille. Täytyy toivoa, että katsojat löytävät paikalle. Olosuhteethan siellä ovat hyvät. EFT ei ole mikään kevätturnaus. Pelaajille tehdään fyysiset testit ja harjoitellaan ennen turnauksen alkua. Samalla nähdään kovimmat vastustajat. Ruotsin maajoukkueessa on myös valmennus vaihtunut. Mielenkiinnolla seuraan heidän pelillisiä asioita.

Kuva: Ville Vuorinen.

  Naisten maajoukkue            
  EuroFloorball Tour 25.-27.4. 2014          
  Suomi, Ruotsi, Sveitsi ja Tshekki          
  Eerikkilän Urheiluopisto            
                 
  Maalivahdit   ikä seura o m s yht.
  Laura  Loisa 22 SB-Pro, Nurmijärvi 27 0 0 0
  Jonna  Mäkelä 29 KAIS Mora (SWE) 88 0 2 2
                 
  Puolustajat              
  Silja Eskelinen 20 SB-Pro, Nurmijärvi 0 0 0 0
  Mia  Karjalainen 26 Piranha Chur (SUI) 44 4 10 14
  Laura  Manninen 20 SB-Pro, Nurmijärvi 20 1 4 5
  Laura  Mertsalmi 24 Djurgården (SWE) 56 3 13 16
  Sanni Nieminen 22 SC Classic, Tampere 0 0 0 0
  Tiia Raitanen 20 SC Classic, Tampere 14 1 2 3
  Anne  Suomalainen 32 SC Classic, Tampere 71 40 26 66
  Jenni  Tikkanen 21 Pixbo Wallenstam IBK (SWE) 14 1 1 2
  Tiia Ukkonen 30 Piranha Chur (SUI) 110 45 28 73
                 
  Hyökkääjät              
  Eliisa  Alanko 25 SC Classic, Tampere 65 48 14 62
  Ella  Alanko 24 TPS, Turku 18 4 1 5
  Juuli Hakkarainen 24 NST-Lappeenranta 7 5 3 8
  Laura  Hietamäki 23 SB-Pro, Nurmijärvi 0 0 0 0
  Elina Kujala 27 SB-Pro, Nurmijärvi 84 37 29 66
  Karoliina Kujala 27 SB-Pro, Nurmijärvi 72 27 17 44
  Katri Luomaniemi 29 SC Classic, Tampere 51 21 16 37
  Alisa Pöllänen 20 SC Classic, Tampere 14 4 3 7
  Nina  Rantala 25 SC Classic, Tampere 24 10 12 22
  Hanna Sipiläinen 24 SC Classic, Tampere 10 1 2 3
  Hanna-Mari Uimonen 22 OLS, Oulu 28 8 7 15
  Mira Wickman 19 SB-Pro, Nurmijärvi 2 2 1 3
                 
  Varapelaajat              
  Tiia  Ijäs 24 SB-Pro, Nurmijärvi 0 0 0 0
  Henna  Ilmola 22 OLS, Oulu 28 4 3 7
  Kristiina Kauppila 22 OLS, Oulu 44 11 16 27
  Inka Lampinen 23 NST-Lappeenranta 0 0 0 0
  Katri Sainio 27 SB-Pro, Nurmijärvi 1 0 0 0
  Tiltu Siltanen 24 SB-Pro, Nurmijärvi 0 0 0 0

Jaa artikkeli