Salibandyn 10. MM-kisat alkavat - tarjontaa monikanavaisesti

Miesten MM-kisoja voi seurata laajalti eri kanavissa. Tutustu tarjontaan. Voit myös vaikuttaa sisältöön.

Salibandyn kymmenennet miesten MM-kisat alkavat Göteborgissa 5. joulukuuta ja uusi maailmanmestari selviää 14. päivä pelattavassa MM-loppuottelussa Scandinaviumissa. Tänään on vuorossa kisojen avajaiset. Suomen kisataival alkaa Saksan kohtaamisella itsenäisyyspäivänä.

MM-kisat palaavat salibandyn juurille, sillä nykymuotoonsa laji kehittyi aikanaan juuri Göteborgin seudulla.

Suomen salibandymaajoukkue hakee paluuta vallankahvaan vuosina 2008 ja 2010 saavutettujen maailmanmestaruuksien tapaan. Kaksi vuotta sitten Ruotsi riisti salibandyvaltikan voittamalla loppuottelussa Suomen 11-5 täydellisyyttä hipovalla suorituksella.

Seitsenkertainen MM-kultamitalisti ja kotiyleisönsä edessä pelaava Ruotsi on tuttuun tapaan turnauksen ykkössuosikki. Yksi asia on varma jo tässä vaiheessa. Göteborgin MM-turnauksessa tullaan tekemään MM-kisojen uusi yleisöennätys, sillä ennakkoon pääsylippuja on myyty jo yli 110 000 kappaletta.  

Suomen 20 pelaajan joukkueessa on mukana yhdeksän MM-ensikertalaista, mutta myös kokemusta. Mika Kohonen, 37, osallistuu jo yhdeksänsiin MM-kisoihinsa ja Tero Tiitulle, 32, kisat ovat seitsemännet. Marraskuun puolivälissä nimettyyn ryhmään on tullut yksi muutos. Mikael Lax nostettiin kisakoneeseen loukkaantuneen Tommi Aron tilalle.

Kuva: Ville Vuorinen/MM2012

Suomen MM-joukkueen esittely (.pdf)

Tv- ja internetlähetykset

Yle Urheilu on tiiviisti mukana Göteborgin MM-kisoissa niin tv:ssä, radiossa kuin verkossakin.
Ohjelmatiedot täällä.

Kaikki MM-ottelut ovat katsottavissa Kansainvälisen Salibandyliiton YouTube-kanavilla.
Kanava 1
Kanava 2

Videot

Salibandyliiton viestintätiimi liikkuu maajoukkueen matkassa ja välittää kisakuulumisia videohaastatteluissa, jotka löytyvät Salibandyliigan YouTube-kanavalta.

Sosiaalinen media

Suomen maajoukkueen edesottamuksia seurataan aktiivisesti myös Salibandyliiton some-kanavissa.
Facebook
Twitter
Maajoukkueen twitter-tili
Instagram
floorball.fi-sivusto

HUOM! Osa maajoukkueen pelaajista on lupautunut vastaamaan twitterin kautta esitettyihin kysymyksiin sovittuina aikoina otteluiden välipäivinä. Näistä tarkempaa tietoa hiukan myöhemmin.


Valokuvat

Valokuvia tuotetaan Salibandyliigan flickr-kuvapalveluun. Niitä voi jokainen jakaa omissa sosiaalisen median kanavissa. Kuvaajana toimii Ville Vuorinen.

Muita hyödyllisiä linkkejä

Pääkallo.fi
Viralliset MM-kisasivut
IFF:n kisasivut
IFF:n twitter

Näin pelataan

MM-turnaukseen ottaa osaa kaikkiaan 16 maata alkuvuodesta pelattujen maanosittaisten karsintojen perusteella. Vain Ruotsi kisaisäntänä pääsi lopputurnaukseen ilman karsintoja. Tammi-helmikuun vaihteessa pelattuihin MM-karsintaturnauksiin osallistui kaikkiaan 30 maata.

Myös sarjajärjestelmää on uudistettu. Lohkot A ja B koostuvat rankingin kahdeksasta parhaasta maasta ja lohkot C ja D alemman luokituksen omaavista joukkueista. Uudella systeemillä halutaan tarjota osallistuville maille tasaväkisempiä kamppailuja jo lohkovaiheessa.

Suoraan 11.-12. päivä pelattaviin puolivälieriin pääsevät lohkojen A ja B kaksi parasta maata. Näiden lohkojen 3. ja 4. sijoittuneet pelaavat play out -kierroksen C- ja D-lohkojen kahta parasta vastaan. Voittajat jatkavat puolivälieriin ja häviäjät joutuvat sijoitusotteluihin.

Painotetussa MM-lohkoarvonnassa Suomi ja Ruotsi arvottiin samaan lohkoon, joten maat kohtaavat jo alkusarjassa. Muut lohkon maat ovat Saksa ja Latvia.

Lohkojako (ranking)
Lohko A: Ruotsi (1), Suomi (2), Latvia (6), Saksa (7)
Lohko B: Sveitsi (3), Tshekki (4), Norja (5), Viro (8)
Lohko C: Slovakia (12), Japani (13), Yhdysvallat (19), Etelä-Korea (20)
Lohko D: Venäjä (9), Kanada (11), Tanska (14), Australia (17)

Suomen ottelut alkusarjassa
La 6.12. 13:30 Saksa – Suomi  (Scandinavium)
Su 7.12. 12:30 Suomi – Latvia (Scandinavium)
Ti 9.12. 20:15 Suomi – Ruotsi (Scandinavium)

Puolivälieräkarsinnat
Ke 10.12. 11:00 B3 – C2
Ke 10.12. 14:00 B4 – C1
Ke 10.12. 18:00 A3 – D2
Ke 10.12. 21:00 A4 – D1

Puolivälierät
To 11.12. 16:30 A2 – voittaja B3–C2
To 11.12. 20:00 A1 – voittaja B4–C1
Pe 12.12. 17:00 B1 – voittaja A4–D1
Pe 12.12. 20:00 B2 – voittaja A3–D2

Välierät
La 13.12. 14:00 pve-voittaja 2 – pve-voittaja 3
La 13.12. 18:15 pve-voittaja 1 – pve-voittaja 4

Mitalipelit
Su 14.12. 13:00 pronssiottelu
Su 14.12. 16:30 MM-loppuottelu

Jaa artikkeli