Ruotsin mestari havittelee Tero Tiitua

Warbergin hylkäämä suomalaistähti Tero Tiitu jatkaa uraansa Ruotsin pääsarjassa Svenska Superliganissa, Aftonbladet paljastaa. Tiitua huhutaan vahvimmin maan mestarijoukkue IBF Falunin riveihin.

– Pelaan mielelläni urani lopun täällä, en ole vielä näyttänyt Ruotsissa kaikkea, mitä osaan, ja revanssihalut ovat isot, Tero Tiitu, 32, kertoo Aftonbladetille.
– Olen uskomattoman motivoitunut, ja muussa tapauksessa olisinkin jo lopettanut.

Tero Tiitu teki viime kaudella ennen pahaa polvivammaansa 24 ottelussa 39 tehopistettä, mutta Warberg päätti taloudellisista syistä joka tapauksessa olla käyttämättä suomalaistähtensä optiovuotta.

– Hän ei ole vielä saanut meiltä konkreettista tarjousta, mutta olemme keskustelleet, ja minulla on asiasta hyvät värinät, Ruotsin mestari Falunin urheilujohtaja Patrik Bäck myöntää.
– Terveellä Tero Tiitulla olisi pajon annettavaa niin kentällä kuin nuorempien pelaajiemme mentorinakin.

Tero Tiitun polvi operoitiin maaliskuussa, ja kuntoutus on sujunut suunnitelmien mukaan. Perjantaina on edessä vierailu lääkärin luona, ja jos kaikki on kuten odotettu, saattaa uuden seuran valinta olla edessä parin viikon sisällä.

Aftonbladetiin

Kuva: Mikko Hyvärinen

Jaa artikkeli