Rankkareille roolia Suomen ja Ruotsin mittelössä

Yhteispisteet ratkaisevat kovimman salibandymaan kun Suomen ja Ruotsin miesten ja naisten maajoukkueet iskevät yhteen ensi viikolla Uumajassa ja Vantaalla. Toiset osaottelut taistellaan sunnuntaina 11.9. Vantaan Energia Areenalla, ja liput ovat myynnissä osoitteessa lippu.fi/salibandy!

Suomen ja Ruotsin miesten ensimmäinen kohtaaminen käydään Uumajassa torstaina 8. syyskuuta, naisten avausottelu taas perjantaina 9.9. Miesten horisontissa häämöttää jo joulukuussa Riiassa pelattava MM-turnaus, johon Suomi ja Ruotsi lähtevät finaalisuosikkeina. Naisten edellinen iso kohtaaminen oli rankkareilla kirpeäksi kääntynyt hurja MM-fnaali viime joulukuussa Hakametsän jättiyleisön pauhussa.

Vuodesta 1999 alkaen järjestetty Suomen ja Ruotsin maaottelutapahtuma on nykyisin jaettu aikuisten ja U19-nuorten tapahtumiin. Nyt pelattavissa neljässä ottelussa on jokaisessa jaossa kolme pistettä. Voitosta saa kaksi ja tasapelistä yhden pisteen, kolmas on jaossa jokaisen ottelun päätteeksi käytävissä rangaistuslaukauskisoissa. Niiden voittaja ratkotaan kolmessa laukojaparissa ellei sitten jouduta jatkamaan kerrasta poikki -periaatteella vielä kaksikko kerrallaan. Kaikkien kenttäpelaajien on käytävä yrittämässä ennen kuin kukaan saa laukoa toisen kerran.

Mikäli kokonaispisteet ovat neljän ottelun jälkeen tasan, ratkaisee paremmuuden koko tapahtuman maaliero. Jollei siinäkään syntyisi eroa, käytäisiin viimeisen ottelun joukkueiden kesken vielä kolmen parin rangaistuslaukauskisa kokonaisvoitosta.

Suomen miesten ja naisten kokoonpanot

Vantaan Energia Areenan maaottelupäivän ohjelma 11. syyskuuta (toiset ottelut)
(Rajatorpantie 23, 01600 Vantaa)

klo 13:00 Suomi – Ruotsi (naiset)
klo 16:00 Suomi – Ruotsi (miehet)

Pääsyliput
Joukkuelippu (päätykatsomot) 
120 € (max. 20 hlöä)
Tilauslomake täällä.

Yksittäisliput ennakkoon
Aikuiset 15 €
Alennusryhmät 8 € (opiskelijat & eläkeläiset)
Pyörätuoli 8 €
Lapset (6-16 v.) 5 €
Yksittäiset liput myy Lippupiste: lippu.fi/salibandy

Kuva Suomen rankkarispesialisteihin kuuluvasta Miko Kailialasta: Juhani Järvenpää

Jaa artikkeli