Poikien maajoukkueen valmennustiimiin uutta verta kevään MM-kisojen jälkeen

Suomen U19-pojat tavoittelevat toukokuun MM-kisoissa menestystä vielä Heikki Luukkosen vetämän valmennustiimin johdolla. Valmennustiimi ei jatka nykyisessä muodossaan Ruotsin Växjössä pelattavan turnauksen jälkeen.

Luukkoselle tulee keväällä neljä vuotta täyteen U19-poikien päävalmentajana. Nokian KrP -luotsi Luukkosen apuna läpi projektin ovat olleet EräViikinkien duo Joonas NaavaJyri Korsman. Tällä hetkellä mukana tiimissä on myös Atte Juuti.

– U19-maajoukkueen ja sen valmentajien rooli muuttuu jatkossa. Merkittävin syy muutoksiin on MAAJOUKKUETIEKSI uudistuva pelaajapolku, jossa U19-maajoukkueen valmentajilta vaaditaan MAAJOUKKUETIEN käynnistysvaiheessa erilaisia resursseja ja erilaista ajankäyttöä tapahtumien sisällön, toteuttamisen ja seurannan suhteen. Kokonaisuus jäntevöityy ja toiminta halutaan saada alusta alkaen jämäkästi liikkeelle. U16-maajoukkueen perustamisen myötä U19 ei esimerkiksi enää ole se ensimmäinen maajoukkue, johon pelaajat urallaan valitaan, Salibandyliiton huippu-urheilujohtaja Petri Kettunen taustoittaa.

Uuden valmennustiimin kartoittaminen alkaa heti. Tavoitteena on löytää mahdollisimman hyvä kokonaisratkaisu, joka palvelee sekä poikien maajoukkuetta että MAAJOUKKUETIE-järjestelmää.

Salibandyn MAAJOUKKUETIEN tavoitteena on kasvattaa lahjakkuuksia urheilijoina, ohjata pelaajia suunnittelemaan ja yhdistämään opiskelu- ja urheilu-uraa sekä kartoittaa ikäluokan sen hetkistä tasoa.

– Kiitämme Luukkosen johtamaa tiimiä suomalaisen salibandyn ja poikien maajoukkueen eteen tekemästä työstä. Toivomme ja uskomme tietenkin, että tämä projekti huipentuu vielä MM-kultaan Växjössä, Kettunen kommentoi.

Suomelle perustettiin U19-poikien maajoukkue vuonna 1996. Poikien maailmanmestaruudesta on kisattu marraskuusta 2001 lähtien. MM-kultaa Suomi on onnistunut voittamaan kolme kertaa (2003, 2011 ja 2015).

Kuvateksti: Keväällä 2015 Heikki Luukkosen suojatit ponnistivat Helsingborgissa komeasti MM-kultaan. Isoa palkintoa ja kruunua nelivuotiselle projektille haetaan myös tänä keväänä.

Kuva: Mika Hilska / MM2015.

Jaa artikkeli