Oilersin voittoputki venyy, Nokialle maukas vierasvoitto Jyväskylässä

Oilers kiilasi kakkoseksi Salibandyliigassa kaadettuaan tänään kotonaan Kooveen 8-1. Lauantain toisessa ottelussa Nokian KrP haki herkullisen 6-4-vierasvoiton Happeesta.

Oilers karkasi vaikeaa vaihetta kyntävältä Kooveelta jo avauserässä, jossa Markus Markkola, Perttu Pajukoski, Teemu Suomalainen ja Eino Pesu paukuttivat tilanteeksi 4-0. Kolmannessa erässä isäntien johto repesi jo lukemiin 8-0 ennen kuin Lassi Kotovaara nosti vieraille lohdutusosuman. Eino Pesu oli kolmella maalillaan ja yhdellä maalisyötöllään Tapiolan tehokkain.

Illan tulos oli Oilersin neljäs perättäinen voitto ja venytti taulukon pohjamudissa rypevän Kooveen tappioputken jo viiteen.

Jyväskylässä Peter Kotilainen laukoi toisen erän alussa Happeen 3-1-johtoon, mutta siihen isäntien lento sakkasi. Antti Naskali kavensi, ja Henri Johanssonin kaksi osumaan siirsivät vieraat jo johtoon. Happee nousi vielä kerran tasoihin Tommi Merton kurotettua pallon näyttävästi omaan maaliin, mutta kolmas erä oli nokialaisten. Henri Mäenpää iski voittomaaliksi jääneen KrP:n viidennen maalin. Viisi minuuttia ennen loppusummeria Antti Naskali sinetöi loppunumerot ja vierasvoiton. Salibandyliigan kaikkien aikojen pistekärjen paikkaa lähestyvä Henri Johansson (kuvassa) nakutteli tänään uransa ties kuinka monennen hattutempun.

Nokia nousi voitollaan kuudenneksi, edellisistä viidestä ottelustaan neljä hävinnyt Happee hiutuu kahdeksantena.

Salibandyliiga jatkuu sunnuntaina otteluilla SalBa – Classic, SPV – LASB ja M-Team – Oilers. SalBa – Classic pelataan poikkeuksellisesti Uudessakaupungissa.

Jaa artikkeli