Nestori Veikkolainen ratkaisi cupin pikkufinaalin

Miesten Suomen cupin pikkufinaalissa SB Naantali yllätti Nibacosin luvuin 4-3 (0-1,1-2,3-0). Pelin ratkaisi 39-vuotias Ville Veikkolainen hattutempullaan.

Molemmat finalistit edustavat 2. divisioonaa. Nibacos johtaa Pohjanmaan-lohkoa puhtaalla pelillä. Kymmenestä ottelusta on tullut yhtä monta voittoa. SB Naantali on Länsirannikon-lohkon keskivaiheilla. Joukkueet kohtasivat jo kertaalleen Suomen cupissa ja silloin Nibacos voitti luvuin 14-2.

Nibacos johti pikkufinaalia kahden erän jälkeen 3-1, mutta SB Naantali latoi viimeisessä erässä kolme maalia vajaassa neljässä minuutissa ja vei pikkufinaalin nimiinsä 4-3.

Veikkolainen muistetaan OLS:n Salibandyliigajoukkueesta vuosina 2000-2008. Runkosarjassa  syntyi tuolloin kunnioitettavat tehot 62+40=102 126:ssa ottelussa.

– Pelko oli persiissä ennen ottelua, että mitenhän tässä oikein käy, kun edellinen kohtaaminen hävittiin yli kymmenellä maalilla ja meillä pelit ovat menneet kakkosdivarissa ailahtelevasti, veteraani naureskeli ensimmäinen voitettu mitali kaulassaan.

– Vai olisinko joskus jonkun opiskelijamitalin voittanut, mutta eihän niitä lasketa.

Veikkolainen treenaa vaativan työn vuoksi ja pienen lapsen isänä kerran viikossa ja on pelannut kakkosdivarissa vain kotiottelut. Kakkosessa hän on naputellut kuudessa ottelussa mukavasti pisteet 7+3. Kerran opittu ei katoa, vaikka panostus salibandyyn ei olekaan lähellä sataa prosenttia.

– Pidin parin vuoden tauon kokonaan peleistä opiskelujen vuoksi.

Mainittakoon tähän väliin, että Veikkolainen on hoitanut leiviskänsä myös siviilipuolella. Hän on biologi, väitellyt tohtoriksi vuonna 2011 ja toimii yrityselämän palveluksessa.

SB NaantaliMutta takaisin loppuotteluun. Veikkolainen näki, että mitä pidemmälle peli meni, sitä väkinäisemmäksi meni Nibacosin peli.
– Nibacos on kova porukka, toinen erä oltiin myllyssä, mutta meidän toisen maalin jälkeen alkoivat hiukan puristaa. Pelasimme matalalla karvauksella, jota eivät saaneet purettua. Ihmettelen hiukan sitä, koska liikuttavat palloa hyvin. Uskon, että Nibacos nousee kauden jälkeen Divariin.

Olet saman ikäinen kuin Mika Kohonen, joka oli voittamassa MM-kultaa miesten maajoukkueen mukana viime joulukuussa.
– Täytyy hattua nostaa kaverille, että jaksaa vielä pelata huipulla, siitäkin huolimatta, että on nähtävästi pystynyt panostamaan salibandyyn täysillä. Junnuvuosina muistan pelanneeni häntä vastaan.

Ville Veikkolaista voisi kenties tituleerata ”köyhänmiehenmikakohoseksi”, mikä ei pidä sisällään vähättelyä.

– Salibandy on nuorten miesten laji, Veikkolainen päättää virnistäen.

Salibandya, TEHO Sport Suomen cupin loppuhuipennus
Tampere Areena
21.1. Miesten pikkufinaali: SB Naantali – Nibacos 4-3 (0-1, 1-2, 3-0)

1. erä: 18.00 Timo Salo (Pauli Peltoniemi) 0-1.
2. erä: 21.32 Jaani Nissilä (Joonas Poutanen) 0-2, 23.24 Ville Veikkolainen (Tarmo Kuitunen) 1-2, 37.15 Miikka Honkaniemi
(Salo) 1-3.
3. erä: 43.39 Veikkolainen (Kuitunen) 2-3, 46.51 Jarkko Huuhtanen (Teemu Tuomi) 3-3, 47.26 Veikkolainen (Kuitunen) 4-3.

Parhaat pelaajat: SB Naantali: Ville Veikkolainen ja Nibacos: Miikka Honkaniemi

Torjunnat: Niko Karinen, SB Naantali: 4+10+8=22 ja Mika Pirttimäki, Nibacos: 6+4+7=17
Jäähyt: SB Naantali 2 min., Nibacos: 2 min
Erotuomarit: Max Millner ja Daniel Paajanen.

Jaa artikkeli