Neljä suomalaisjoukkuetta mukana salibandyn seurajoukkueiden mestaruusjahdissa

Seinäjoki Areenalla 6.-10. lokakuuta pelattavan salibandyn seurajoukkueiden mestaruusturnauksen, Champions Cupin, otteluohjelma on valmis. Suomella on vahva neljän joukkueen edustus.

Champions Cup on Kansainvälisen salibandyliiton tapahtuma, joka pidetään kuluvana vuonna Seinäjoella. Miesten ja naisten sarjoissa on kaikkiaan mukana 12 joukkuetta.

Champions Cupiin kutsutaan salibandyn neljän kärkimaan (Suomi, Ruotsi, Sveitsi ja Tshekki) hallitsevat mestarit ja viime vuoden EuroFloorball Cupin voittajat. Järjestäjämaana toimiva Suomi saa lisäksi kaksi lisäpaikkaa.

Classic Tampereelta on edustettuna kahdella joukkueella voitettuaan sekä miesten että naisten Superfinaalin huhtikuussa. TPS lunasti naisten sarjan paikkansa Suomen cupin voittajana. Seinäjoen Peliveljet on Suomen toinen edustaja miesten sarjassa.

TPS:n ja SPV:n osalta turnaus alkaa puolivälieräpeleillä perjantaina 6. lokakuuta. TPS saa vastaansa Tshekin mestari Herbadentin ja SPV kohtaa sveitsiläisen Wiler-Ersigenin. Classicin miehet ja naiset aloittavat välierissään lauantaina. Turnaus huipentuu sunnuntaisiin finaaleihin.

Champions Cupin lipunmyynti tapahtuu osoitteessa lippu.fi/cc2017.

Champions Cup 2017
6.-8.10.2017 Seinäjoki

Miehet
Classic (Suomi)
IBF Falun (Ruotsi)
Florbal Chodov (Tshekki)
SV Wiler-Ersigen (Sveitsi)
UHC Sparkasse Weissenfels (Saksa, EFC 2016 voittaja)
Seinäjoen Peliveljet (Suomi)

Naiset
Classic (Suomi)
Herbadent FK Jizni Mesto (Tshekki)
UHC Dietlikon (Sveitsi)
IKSU (Ruotsi)
Sveiva IB (Norja, EFC 2016 voittaja)
TPS (Suomi)

Otteluohjelma
Perjantai 6.10.2017 Seinäjoki Areena
9:45 miesten puolivälierä: Florbal Chodov (CZE) – UHC Sparkasse Weissenfels (GER)
12:30 naisten puolivälierä: Herbadent (CZE) – TPS (FIN)
16:00 naisten puolivälierä: UHC Dietlikon (SUI) – Sveiva IB (NOR)
19:10 miesten puolivälierä: SV Wiler-Ersigen (SUI) – SPV (FIN)

Lauantai 7.10. Seinäjoki Areena
9:30 naisten välierä: IKSU (SWE) – Herbadent (CZE)/TPS (FIN)
12:30 naisten välierä: Classic (FIN) – UHC Dietlikon (SUI)/Sveiva IB (NOR)
15:30 miesten välierä: Classic (FIN) – Florbal Chodov (CZE)/UHC Sparkasse Weissenfels (GER)
18:30 miesten välierä: IBF Falun (SWE) – SV Wiler-Ersigen (SUI)/SPV (FIN)

Lauantai 7.10. Seinäjoen urheilutalo
10:00 sijat 5-6 (naiset)
13:00 sijat 5-6 (miehet)

Sunnuntai 8.10. Seinäjoki Areena
11:30 naisten loppuottelu
14:15 miesten loppuottelu

Otteluohjelmaan voi tulla muutoksia TV-lähetysten vuoksi.

Champions Cup 2017 -sivut.

Jaa artikkeli