Nakuttaako ”Metsuri” Järvi ”Hank” Kaukon esiin cup-finaalissa?

Huhhuh mitä lukuja !

36 kautta. 961 runkosarjan ottelua. 567 maalia. 734 maalisyöttöä. 1301 tehopistettä.
Plus pudotuspelien 260 ottelua, 165 maalia, 159 syöttöä ja 324 pistettä.

Kahteen mieheen !

Mikke JärviKun Viikinkien Mikael Järvi ja Happeen Petri Kauko astuvat lauantaina Jyväskylän Monitoimitalon kaukaloon Suomen cupin loppuotteluun, muut kentällä olijat voivat alkaa laskea, monenko pisteet pitää ynnätä yhteen vastaaviin lukuihin pääsemiseksi.

Ja yleisön on syytä osoittaa suurta kunniaa kummankin herran suuntaan.
Yksi asia näitä kahta jo urheilun ”veteraani-iän” saavuttanutta herraa erottaa: Järvi on voittanut urallaan 10 Suomen mestaruutta ja kuusi Suomen cupia, Kauko on päässyt nostamaan kumpaakin kannua kerran. Silti kummankin voitonnälkä on yhtä suuri – jos sitä nyt mitenkään voi mitata.

– Aina kun lähdetään mukaan johonkin kilpailuu, se pyritään voittamaan. Ei cup ihan SM-kultaan ole verrattavissa, mutta kauden aikana jaetaan vain kaksi kannua. Eli on cupilla iso merkitys, Happeen kapteeni Kauko miettii.

Mutta vieläkö finaaleihin jaksaa syttyä samalla lailla kuin siihen ensimmäiseen, Mikael Järvi ?

– Hahahaa! Nämä finaalit ja muut tärkeät matsithan ovat pelin suola, Kyllä niihin sytytään. Ne ovat hienoja hetkiä, joista osaa nauttia. Ehkä ylimääräinen jännittäminen on vähentynyt, mutta kyllä aina on sellainen pieni peruskutina ennen tärkeää peliä, Järvi kertoo.

Pete KaukoKauko huomauttaa, että vaikka kyseessä on vasta se kauden toiseksi tärkein kilpailu, cupin voittamisen henkinen merkitys voi olla suuri.

– Kauden 2012-13 cup oli Happeelle historian ensimmäinen iso voitto. Siitä menestys on lähtenyt kertautumaan, kevään 2014 Suomen mestari ja viime kevään hopeamitalisti muistuttaa.

Pelaajille joukkueen menestys on aina tärkeämpää kuin omat pisteet, mutta Järven ja Kaukon kohdalla ei voi ohittaa sitäkään faktaa, että viikko sitten Kauko nappasi Salibandyliigan kaikkien aikojen syöttöpörssin kärkipaikan juuri Järveltä. Kaukolla on nyt maalisyöttöjä 369, Järvellä 365. Tämän kauden aikana Järvi ”menetti” myös kaikkien aikojen pistepörssin piikkipaikan SPV:n Mikko Kohoselle.

– Kai ”Mikken” oli jo aikakin luopua joistakin ennätyksistä. Mutta sen takia hän on varmaan nyt entistäkin nälkäisempi, Kauko arvelee virne suupielissään.

Onko se muka mahdollista. Entistäkin nälkäisempi Mikael Järvi?

– On ”Pete” tietyllä tavalla oikeassa. Tässä on ollut vähän kuivempaa kautta SSV:ssä (nyk. Viikingit), kun ei ole tullut mestaruuksia eikä edes finaalipaikkoja. Cupin sentään voitimme viime vuonna. Tappiot ruokkivat voittamisen nälkää, eli voi sanoa, että nälkää ja halua on entistä enemmän, Järvi myöntää.

Jos luvut kertovat paljon näiden miesten urasta, myös lempinimillä on tapana kertoa paljon kantajistaan. ”Metsuri” Järvi ei paljon selittelyjä kaipaa, mutta mikä olisi ”Tsäki” Kaukoa kuvaava lempinimi? Annetaan miehen itsensä kertoa.

– Jaaa… Kai mä sitten olen Hank. Tämä on tosi vanha Happee-läppä ja se tulee Jim Carreyn elokuvasta, jossa yhdellä miehellä on kaksi persoonaa. Aina joissakin tilanteissa kiukkuinen ja aggressiivinen Hank ottaa vallan muuten rauhallisesta miehestä, Kauko nauraa.

– Olen kehittynyt tässä asiassa, eikä Hank tule enää yhtä usein esiin kuin aiemmin. Mutta viime sunnuntainakin meinasi vähän tulla, Kauko viittaa TPS-ottelun tilanteeseen, jossa purnasi itselleen 2+10 minuutin jäähyn.

Yksi finaalin ratkaisutekijöitä on eittämättä se, miten Happeen ja kapteeni Kaukon ”sipuli” kestää Viikinkien varmasti tiivistä ja aggressiivista puolustuspeliä. Mutta millaista tapahtumaa miehet muutoin odottavat ?

– Happee-matsit eivät ole olleet viime vuosina helppoja, eikä helppoa tule nytkään. Happee on kova ja taitava ryhmä, joka osaa liikuttaa palloa ja iskeä nopeilla vastahyökkäyksillä. Veikkaan, että alussa vähän tunnustellaan ja käydään asemasotaa, sillä alku on tosi tärkeä, Järvi arvelee.

– Ja kun Monnari on täynnä, siellä on varmasti kunnon hegemoniameininki. Meteli lienee sitä luokkaa, että voi olla vaikeuksia kuulla valmentajan huutoja kentälle. Silloin keskittymisen merkitys korostuu, Järvi tietää.

– Kova peli tulee ilman muuta. Ainakaan me emme jarruttele. Toivottavasti tulee yleisöönmenevä matsi, Kauko miettii.

– Ja siitä lähdetään ehdottomasti, että otetaan kaksi kannua Jyväskylään. Todellakin kannattaa tulla paikalle, sillä ei Jyväskylässä ole liian usein kannuista pelattu, hän muistuttaa.

Teksti: Harri Pirinen.
Kuvat: Salibandyliiga.

Mikael Järvi, Viikingit
Syntynyt: 2.12.1977
Salibandyliigassa: 20. kausi. Runkosarjassa 492 ottelua, 351+365=716 pistettä. Pudotuspeleissä 177 ottelua, 141+119=260 pistettä. Saavutuksia: 10 Suomen mestaruutta, 6 Suomen cupia.

Petri Kauko, Happee
Syntynyt: 19.11.1979
Salibandyliigassa: 18. kausi. Runkosarjassa 469 ottelua, 216+369=585 pistettä. Pudotuspeleissä 83 ottelua, 24+40=64 pistettä. Saavutuksia: 1 Suomen mestaruus, 1 Suomen cup.

Jaa artikkeli