Voisitteko kuvitella, että ex-jääkiekkoilija Ville Peltonen saisi istua Helsingissä täpötäydessä kahvilassa toista tuntia niin, ettei kukaan kiinnitä tähän mitään huomiota?
Ja mitäkö tekemistä Ville Peltosella on Classicin liigajoukkueessa salibandya pelaavasta Lassi Vänttisestä kertovassa jutussa? Sitä vaan, että niin Peltonen kuin Vänttinen ovat tehneet identtisen tempun. Kumpikin teki hattutempun Ruotsin verkkoon MM-finaalissa, jossa Suomi voitti lajin ensimmäisen maailmanmestaruutensa.
Vänttisen hattutemppu Tshekin MM-finaalissa 2008 oli tavallaan jopa huikeampi ja ottelun lopputuloksen kannalta merkittävämpi kuin Peltosen vuonna 1995 Tukholman Globenissa sisään liu’uttama hattrick.
Merkillepantavaa oli, että Vänttinen teki kaikki maalinsa ylivoimalla. Vänttisen ensimmäisellä osumalla Suomi siirtyi jo 3–0-johtoon, kun peliä oli käyty reilut 14 minuuttia. Minuutti myöhemmin Kari Koskelainen lisäsi Suomen johdoksi jo 4–0, mutta sitten Ruotsi oli päästä tekemään ruotsit. Sinikeltaiset mättivät kuusi seuraavaa maalia ja johtivat vielä kuusi minuuttia ennen loppua 6–4.
Sitten kuvaan astui taas Vänttinen. Tai ehkä pitäisi sanoa kliseisesti, että hänet päästettiin irti. Ajassa 54.39 Vänttinen toi Suomen ylivoimalla maalin päähän, ja ajassa 55.51 hän viimeisteli tasoituksen.
Mutta miten niin Vänttinen ”päästettiin irti”?
-Pelasin finaalissa vain ylivoimat. Se oli Nykyn jotain… En tiedä mitä. Ilmeisesti Nykyllä oli jokin visio. No ainakin tulos oli hyvä! Vänttinen kertaa yhtä silloisen ja nykyisen päävalmentajan Petteri Nykyn lukuisista aivoituksista.
-Pitäisi kysyä Nykyltä, mitä se mietti. Alkuun se ratkaisu harmitti, mutta ei jälkikäteen!
Vänttisen kolmas osuma jäi varsinaisen peliajan viimeiseksi maaliksi, ja edessä oli jatkoaika. Nykky on sittemmin kertonut, että hänellä oli ennen jatkoaikaa erikoinen, erittäin levollinen, olo. Hän on sanonut, että jatkoaikaa edeltävällä tauolla hän ei toivonut Suomen voittavan, vaan tiesi näin käyvän.
-Vähän niin se kyllä oli koko joukkueessa. Hänellä, kuten meillä kaikilla, oli kova luotto jengiin, eikä ilmassa ollut mitään häiriötekijöitä. Silloin lopputulos on yleensä hyvä, Vänttinen miettii.
Jatkoajalla Tero Tiitu viimeisteli historiallisen MM-kullan ratkaisseen maalin.
Vänttinen oli mukana myös kaksi vuotta myöhemmin, kun Suomi uusi maailmanmestaruutensa täpötäydellä Hartwall-areenalla.
-Vuoden 2008 maajoukkueesta jäi hyvä runko ja tiivis porukka. Käytännössä mikään ei muuttunut kahdessa vuodessa. 2010 olimme jopa parempia kuin 2008. Mutta sikäli näitä ei voi verrata, että 2010 oli kotikisat, joka oli aivan huikea ja erityinen tapahtuma, Vänttinen sanoo.
Sittemmin Vänttinen on saanut tutustua tiiviimmin ja läheisemmin Nykyn (valmennus)filosofiaan. Kaudeksi 2015-16 Nykky otti Classicin valmennusvastuun, ja lopputulos oli suvereeni esitys Superfinaalissa ja Suomen mestaruus. Tällä kaudella Classic voitti Salibandyliigan runkosarjan ja marssi finaaliin häviten puolivälierissä ja välierissä vain yhden ottelun. Voi sanoa, että Vänttisen ja Nykyn yhteinen taival on kulkenut niin hyvin kuin mahdollista, ainakin tuloksellisesti.
-Nykyn valmentamissa maailmanmestarijoukkueissa ja nyky-Classicissa on paljon samaa. Joukkue on tosi tiivis ja yhtenäinen. Nykky on luonut joukkueeseen hyvän ilmapiirin, emmekä jännitä turhia, Vänttinen kuvailee.
-Nykyllä on tosi hyvä tatsi käsitellä pelaajia. Hän onnistuu pitämään kaikki tyytyväisinä, mikä ei ole helppoa. Ja hän on vahva auktoriteetti. Kun pelataan voitosta, aina sen hetken parhaat pelaavat. Nimi tai historia ei paina mitään, mikä on reilu systeemi.
Eli aivan kuten MM-finaalissa 2008? Parhaat pelasivat viidellä viittä vastaan?
-Haha! No ehkä silloin oli minua parempia pelaajia! Vänttinen naurahtaa.
”Taas” julkisuudessa
Nyt Vänttinen istuu Pyynikin näkötornin kahvilassa, ja toden totta. Kukaan ei kiinnitä lajinsa kaksinkertaiseen maailmanmestariin mitään huomiota.
-Ei minua missään varsinaisesti tunnisteta. Hihastarepijöistä ei ole ongelmaa. Lajiväki tietää vähän paremmin, Vänttinen kertoo.
No juu. Lajiväki tietää. Vänttisen, 36, ura on niin mittava ja meriitit ovat sitä luokkaa, että hän on koko lajin tunnetumpia suomalaishahmoja Mika ja Mikko Kohosen, Tero Tiitun, Mikael Järven ja kumppanien ohella.
Suomen mestaruuden Vänttinen voitti vasta 16:nnella liigakaudellaan. Sitä ennen hän oli ehtinyt siis voittaa kaksi MM-kultaa sekä kaksi Sveitsin mestaruutta (2009 ja 2015). Myös henkilökohtainen meriittilista on vaikuttava: liigan maali-, syöttö- ja pistepörssin voitto 2010-11, yhteensä viisi syöttöpörssin voittoa, pudotuspelien pistepörssin voitto keväällä 2008, yhteensä kolme playoffsien syöttöpörssin kärkisijaa, 716 tehopistettä 364:ssa runkosarjan ottelussa, 171 pinnaa 112:ssa pudotuspelissä…
Ja silti miehestä ei tiedetä juuri mitään. Tämä on ihan Vänttisen omaa ”syytä”. Juuri näin hän on halunnutkin. Vänttinen on lajipiireissäkin melko mystisen miehen maineessa. Kun esimerkiksi Happeen Peter Kotilainen kuuli välieräsarjan viimeisen ottelun päätyttyä, että Vänttisestä ollaan tekemässä juttua, tämä repesi epäuskoiseen nauruun.
-Ai susta tehdään joku juttu? Viimeksi 15 vuotta sitten, ja nyt taas. Olisit nyt vaan pitänyt sen mediahiljaisuuden, Kotilainen härnäsi Vänttistä.
Vänttinen ei tosiaan ole juuri haastatteluissa viihtynyt. Väitetään jopa, että hän olisi ottelujen aikana luikkinut erätaukohaastattelijoitakin karkuun.
-No en ole karkuun mennyt, mutta olen kieltäytynyt niistä, Vänttinen tarkentaa.
-Nyt ajattelin tehdä poikkeuksen, hän virnistää kahvikuppinsa takaa.
Kyse on yksinkertaisesti siitä, että Vänttinen ei viihdy julkisuudessa.
-Olen aina sanonut, että kun joukkueessa on 15 jätkää, jotka haluavat näihin haastatteluihin, menkööt ne. En nauti esillä olemisesta kuin kentällä. Se ei vaan ole mun juttu.
-Mulle tärkeintä on se, mitä tapahtuu kentällä, ja se riittää mulle. Ja pelien aikana haluan keskittyä peliin. Ei mulle sovi, että höpöttelen jotain kesken pelin, hän tähdentää.
Mää ja Classicin mies
Kun nyt tässä ollaan, yritetään ottaa selkoa, mikä mies tämä liehulettinen ja muhkeapartainen tamperelainen oikein on. Ei sen kummempi tai mystisempi kuin kuka tahansa pulliainen, hän itse vakuuttelee.
Ainakin Vänttisen salibandyuran alku on hänen ikäluokkansa pelaajille hyvinkin tavanomainen. Vänttinen harrasti pitkään ja intohimoisesti jääkiekkoa KooVeessa ja jalkapalloa Ilveksessä.
-Välillä mentiin suoraan toisista treeneistä toisiin. Olen jo pienestä pitäen urheillut paljon ja tottunut käymään joka päivä treeneissä. Urheilu on oikeastaan ainoa asia, joka mua on kiinnostanut.
Paitsi että murrosiässä meinasi, kuten ikään kuuluu, tulla kuvioihin myös muita kiinnostuksen kohteita.
-Siinä oli se vaikea ikä, ja pidin noin vuoden tauon urheilusta. Tehtiin, mitä sen ikäiset nyt tekevät! Jätetään nyt tarkentamatta… Hauskaahan sekin oli, aikansa.
-Mutta sitten se alkoikin käydä tylsäksi. Piti alkaa taas urheilla jotain. Joku kaveri pyysi mukaan Ilveksen sählytreeneihin, Vänttinen muistaa.
Vänttinen kokeili ensimmäisen kerran salibandya vasta B-juniori-iässä.
-En ollut ikinä pelannut sählyä, koulussa sitä ei edes saanut pelata. Se oli kuitenkin mailapeli, kuten jääkiekko, mikä helpotti aloittamista. Ja urheilutaustani oli vahva. Lajikin oli aika lapsenkengissä, eikä silloin kukaan ollut voinut kovin kauan pelata. Mutta sen verran olin muita perässä, että B-junnuissa en päässyt pelaamaan kovin monta peliä.
Kahdessakymmenessä vuodessa laji ja pelaajat ovat kehittyneet paljon. Vänttinen arveleekin, että samanlainen lajin vaihto ei tänä päivänä onnistuisi.
-Taitotaso on nykyään ihan erilainen. Siinä, mitä esimerkiksi maajoukkueen ”junnut” pystyvät tekemään pallolla meihin vanhoihin verrattuna, on eroa kuin yöllä ja päivällä. Siihen leikkiin ei auta lähteä ollenkaan. Pitää yrittää kompensoida taitoeroa jollakin muulla keinolla.
Kuten?
-Pitää luottaa… pelisilmään ja omaan peliin. On ymmärrettävä, että nuorilla fysiikka vain paranee, kun itsellä se koko ajan huononee. On luettava peliä, ettei joudu tilanteisiin, joissa ei voi pärjätä. Muuten junnut vievät vanhaa pahasti, Vänttinen hymähtää.
Vänttinen aloitti liigauransa kaudella 1998–99 pelaamalla yhden ottelun Tampereen Gunnersin paidassa. Kaksi seuraavaakin kautta kuluivat Gunnerissa, sen jälkeen kaksi Classicissa. Vielä kaudella 2003–04 Vänttinen kävi Gunnerissa takomassa 33 ottelussa vaatimattomat 75 tehopistettä. Sesongit 2004–06 Vänttinen pelasi Sveitsissä, ensimmäisen UHC WaSassa ja jälkimmäisen Wiler-Ersigenissä. Samassa seurassa hän myös voitti Sveitsin mestaruuden kaudella 2008–09. Suomessa Vänttinen on syksystä 2006 alkaen edustanut vain Classicia.
-Pidän itseäni täysin Classicin miehenä. Suomessa en ole pystynyt kuvittelemaan pelaavani missään muussa joukkueessa. Classicissa pelit aikanaan loppuvat, hän vakuuttaa.
-Koko organisaatio on sellainen… Suomessa ei ole yhtään vastaavaa. Moni ei pääse ammattimaisuudessa lähellekään. Ei olisi järkeä lähteä Suomessa muualle.
Ammattilaisena perheessä
Ammattimaisuuden lisäksi Vänttistä viehättää Classicissa vallitseva yhteishenki. Seura onkin itse nimennyt itsensä ”Familyksi”, perheeksi.
-Koko seura on tosi tiivis yhteisö, ja se näkyy. Naisten liigapelaajat käyvät miesten peleissä auttamassa, me liigapelaajat vedämme turnauksia junioreille, kaikki tekevät hommia koko seuran eteen. Se varmaan erottaa Classicin monesta muusta seurasta, Vänttinen arvelee.
Classic on myös yksi harvoista salibandyseuroista, joissa jotkut pelaajat pystyvät elämään pelkällä salibandyn pelaamisella. Vänttinen on tätä salibandyammattilainen – tai siis hän ei tee pelaamisen ohella töitä eikä opiskele.
-Tykkään siitä, että kun urheilen, pystyn tekemään sitä tosissani. Se ei onnistuisi, jos olisi häiriötekijöitä, hän sanoo.
-Arvostan niitä pelaajia, jotka käyvät töissä tai opiskelevat. Mutta tämä sopii mulle, ja Classic on mahdollistanut tämän. Toivon, että tulevaisuudessa olisi enemmän ammattipelaajia. Eihän tällä rikastumaan pääse, mutta itselleni on pääasia, että pystyn keskittymään salibandyyn täysillä.
Ammattilaisuus antaa Vänttiselle mahdollisuuden harjoitella myös aamupäivisin.
-Nykyään pitää tehdä tuplasti hommia, että pärjää. Kroppa vaatii niin paljon huoltoa. On etu, kun pääsen kuntoilemaan ennen joukkueen treenejäkin. En mä noita nuoria enää kiinni saa, mutta sillä mä tasoitan peliä niihin verrattuna, hän huomauttaa.
-Ja vapaa-aika menee kuskatessa 14- ja 7-vuotiaita poikia harrastuksiin. Kumpikin pelaa Classicissa, nuorempi myös kiekkoa Ilveksessä. Eli aika normaaleja hommia.
Se siitä mystisyydestä.
Lataa ja valmista
Sen sijaan jotain mystiikkaa on Vänttisen pelaamisen monipuolisuudessa sekä palossa peliä kohtaan. Ei esimerkiksi ole ihan arkipäivää, että sama pelaaja voittaa sekä maali- että syöttöpörssin, kuten Vänttinen kaudella 2010–11. Itse asiassa se on Salibandyliigan historian ainoa kerta, kun näin on käynyt.
Hänen tasostaan kertoo paljon, että kaudesta 2007–08 alkaen Vänttinen on aina täyden kauden pelatessaan tehnyt yli 50 pistettä. Myös kaudella 2014–15 Vänttisen pistetahti oli hurja, 32 pinnaa 12 ottelussa, mutta tuolloin hän pelasi kevätkauden Sveitsin Wiler-Ersigenissä.
-Se oli sellainen pätkähomma. Silloin kemiat Classicin valmennuksen kanssa eivät ihan kohdanneet. Näimme Rantalan Jakken kanssa kumpikin paremmaksi, että käyn pelaamassa kevään muualla. Ei siitä mitään draamaa saa revittyä. Tuli paikka lähteä, ja hienoa, että se sopi kaikille osapuolille, Vänttinen kertaa.
Tuon kauden päätteeksi Vänttinen voitti toisen Sveitsin mestaruutensa. Se ratkaistiin paikallisessa superfinaalissa.
-Sen pohjalta minulla oli pieni haju, millainen tapahtuma Superfinaali voi olla. Tiedän, että kaikki eivät pidä yhdestä poikki -ratkaisua urheilullisesti reiluna. Mutta se on niin hieno tapahtuma, että pitäisin sen nykyisellään. Ja itse tapahtumahan voi vielä kehittyä, Vänttinen huomauttaa.
Viime keväänä Classic ja Vänttinen pääsivät sitten juhlimaan Suomen ensimmäisen Superfinaalin voittoa. Classic oli jahdannut mestaruutta jo pitkään, mutta se oli joutunut nöyrtymään finaaleissa niin 2007 ja 2008 SSV:tä kuin 2014 Happeeta vastaan.
-SSV:llä oli niin kova joukkue, että paukkumme eivät yksinkertaisesti riittäneet. Happee-sarjassa meillä oli avaimet käsissä, mutta silloinkaan emme onnistuneet.
Classicista oli jo alettu leipoa ikuista kakkosta, kunnes viime kaudeksi ja kaudella asiat muuttuivat.
-Oliko se sitten valmentajanvaihdos vai mikä, joka toi rentoutta ja itsevarmuutta tekemiseen. Meillä oli tosi varma olo koko kauden, eikä juuri heikkoja hetkiä koko kaudella. Nykky ja Samu Kuitunen ovat tosi hyviä lataamaan ja valmistamaan joukkueen.
-Ja Kuitunen vei fysiikkatreenimme vielä astetta aiempaa kovemmalle tasolle. Menimme lujaa koko kauden. Enää emme antaneet sillä puolella tasoitusta, Vänttinen ruotii.
Jalkapuoli ykkösketjussa
Vänttinen itse sen sijaan antoi viime keväänä paljonkin tasoitusta. Hän pelasi kevään vahvalla polvituella, sillä hänen polvestaan oli ristiside katkennut.
-Ilman eturistisidettä siinä vedettiin. Muutaman kerran meni jalka alta, kun äijä ja jalka lähtivät eri suuntiin, hän muistaa.
Kaikki eivät olisi vastaavassa tilanteessa pystyneet tai uskaltaneet pelata, mutta Vänttinen ei halunnut jättää kautta kesken.
-Oli vähän pakko pelata. Leikkaus ei ollut vaihtoehto, kun oli tärkeät runkosarjan pelit ja pudotuspelit edessä. En nähnyt pelaamisessa suurta riskiä, ja ajattelin, että jos pystyy niin sätkitään mukana loppuun asti. Ja kevät meni just niin kuin pitikin. Mestaruus oli hieno asia, etenkin seuralle.
Jalkapuoli Vänttinen pelasi vuosi sitten elämänsä parhaat pudotuspelit ja sijoittui pistepörssissä kakkoseksi seurakaverinsa Eemeli Salinin jälkeen. Finaalissa hän saalisti tehot 1+1. Vasta sen jälkeen oli edessä leikkaus ja pitkä kuntoutus. Vänttinen palasi tositoimiin vasta tammikuussa, ja marssijärjestys Petteri Nykyn joukkueessa oli sama kuin aina: parhaat ja parhaassa kunnossa olevat pelaavat eniten. Niinpä Vänttinen lähti palauttamaan pelituntumaa kolmosketjusta. Silti hän teki kevään 12 ottelussaan 7+11=18 pistettä ja auttoi joukkueensa runkosarjan voittoon.
Ennen pudotuspelejä Vänttinen sanoi uskovansa, että on parhaassa iskussaan silloin kun pitää, ratkaisupeleissä.
-Sanotaanko näin, että minulla ei ole ongelmia itseluottamuksen kanssa. Pyrin yhä kärkiketjuihin ja ratkaisurooliin. Meillä on aina mahdollista nousta ketjuissa ylöspäin tai pudota alaspäin esitysten mukaan. Se on reilu peli, hän sanoi tuolloin.
-Se on meille hirveä etu, että on näin laaja materiaali. Puolella joukkueesta on MM-kultaa. On vain positiivista, että pelipaikoista on kova kilpailu. Aina on monta äijää hyppäämässä tilalle. Treeneissäkin on niin kova taso, että siellä saa hyvin mitattua tasonsa. Tietääpä hyvin, missä mennään.
Ja sieltähän tämä mystinen Vänttinen taas tuli. Välierissä Happeeta vastaan Vänttinen pelasi ykkösketjussa yhdessä kahden tuoreen maailmanmestarin, Nico Salon, 23, ja Eemeli Salinin, 26, kanssa ja teki 1+4 pistettä. Eikä kukaan huomannut, että Vänttinen olisi pudonnut nuorten miesten vauhdista. Tai jos jalkojen liikkeestä tällaisia merkkejä pystyikin havaitsemaan, pään nopeus kompensoi kaiken.
Kaikesta päätellen uran loppu ei ole aivan nurkan takana.
-Pelataan nyt tämä kausi loppuun, ja varmaan ensi vuosikin vielä. Sellaisia signaaleja olen saanut.
-Pelaan niin kauan kuin pärjään ja olen joukkueelle hyödyksi, sillä nautin tästä. Sitten, kun en enää ole ratkaisukentissä, en rupea roikkumaan väkisin mukana. Mutta siihen voi mennä viisikin vuotta.
Se olisi jo melko mystistä.
Teksti: Harri Pirinen
Kuvat: Esa Jokinen ja Mika Hilska