Riian MM-kisoihin on enää neljä yötä, joten on aika avata MM2016-kisablogi. Ensimmäisenä päästetään ääneen kisavirkaiässä vanhin eli 20 vuoden mittaan kisat jos toisetkin raportoinut Mika Hilska.
Mika Kohonen lähtee kymmenensiin MM-kisoihinsa, ja sanovat häntä veteraaniksi. Täällä katsomon puolella kisoihin pääsee helpommin, mutta saatan kuvitella kaiman tunteen. Itselläni edessä on 32. salibandyn MM-turnaus paikan päällä, kun ynnätään yhteen aikuisten ja nuorten kisat.
Helsingin EM-kisoissa 1994 istuin katsomossa ja ensimmäisen MM-finaalin 1996 katsoin televisiosta karlstadilaisessa pizzeriassa, mutta sen jälkeen on ollut onni päästä paikalle. 
Ahvenanmaan naisten kisoihin 1997 lähdimme äijäporukalla kisaturisteina, 1999 Borlängeen aukesi jo paikka Salibandy-lehden avustajana. Siitä alkaen on tilille kertynyt kahdeksat miesten, kymmenet naisten, kahdeksat poikien ja viidet tyttöjen MM-kisat.
Melkoinen muistojen ja tunteiden kavalkadi. Kahdeksan kertaa on Suomen kapteeni kohottanut silmieni edessä MM-pokaalin suorille käsille mutta vielä useammin ovat suomalaiset katselleet vierestä Ruotsin juhlia. Upeita nousuja rinnalle ja ohi, katkerasti käsistä luisuneita varmoja johtoasemia. Tero Tiitun jatkoaikamaali 2008, Helsingin finaalin 2010 dominointi vuvuzelojen surinassa, Ruotsin naiset shokeerannut rankkarikisa Borlängessä 1999, Miia Pöntisen nollapeli Riiassa 2001, poikien murskaava päätöserä Prahassa 2003, Suomi juhlimassa pallo omassa verkossa Ruotsin toivottoman myöhään syntyneen kavennuksen jälkeen 2011, 
Suomen poikien käsittämätön ylivoima Helsingborgissa 2015, Alisa Pölläsen jääkylmä jatkoaikarankkari Nitrassa 2012…
Pari kertaa on uskottu kaksi perättäistä kultaa voittaneen Suomen punnertaneen jo pysyvästi niskan päälle, mutta ei se sitten niin ole vielä ollutkaan. Ruotsin kaataminen ja MM-kulta ovat kisoihin lähdettäessä edelleenkin sopivan suuri unelma, hopea perussuoritus ja ajatuskin finaalista pullahtamisesta katastrofi.
Matkalle mahtuu kesäisiä kisoja nurmikoilla rentoutuvine faneineen, talvisia kisoja räntäsateineen, kaikkea Singaporen trooppisesta kuumuudesta 2005 lumimassojen hautaamaan Helsinkiin 2010. Tosin ikkunan läpi katseltuina, sillä kisaviikko on halli, hotelli ja lentokenttä.
Pressihuoneen puolella kisojen kuva on muuttunut 20 vuodessa paljon. Viime vuosituhannella otettiin viikko paperikuvia ja raapustettiin muistiinpanoja, Suomeen palattua oli sitten aika viedä filmit kehitettäviksi ja alkaa naputella juttuja lehteen, joka ilmestyisi muutaman viikon päästä. Vähitellen tuli mukaan sähköinen raportointi verkkoon, ja nyt tilanne on jo aivan toinen. Pelejä kotimaassa jännittävät näkevät ottelut suorina verkossa, valokuvagalleriat ilmestyvät parissa tunnissa näkyviin ja suoritukset puidaan sosiaalisessa mediassa jo ottelun aikana. Nopeasti odotetaan myös kommentteja ja muuta paikan päältä löydettävää lisäarvoa.
Raportoimme Riiasta ennen kaikkea Suomen joukkueen tunnelmia ja muutakin kisahulinaa.
Perinteisten tekstien ja kuvien lisäksi Toni Lötjönen ruotii kisat Ylijohtavan silmin videoissa ja Salibandyliigan Snapchatissa, Reeo Tiiaisen videokamera on latingissa, Veikkauksen ekspertti Santtu Manner analysoi tapahtumat maailmanmestarin asiantuntemuksella ja osastoa johtava Juhani Henriksson singahtelee palvelemassa Yleä ja muuta mediaa. Kotimaan deskissä päivystävät Markku Huoponen ja Toni Nikunen näkemässä kokonaisuuden, jota me paikalla pomppivat emme liian läheltä hahmota. Tämän tiimin panosta on luvassa myös kisablogiin.
Nyky-yhteydet ja nopeus mahdollistavat myös paljon puhutun interaktiivisuuden, joten Suomen joukkueen puolesta jännittävillä on kaikkien aikojen tilaisuus myös kysellä ja esittää toiveita.
Mitä pelaajilta ja valmennukselta pitäisi ottelun jälkeen kysyä? Mikä on jäänyt mietityttämään?
Luvassa on kisaviikon mittaan muun muassa Facebook liveä joukkueen majapaikasta, mutta avataan yhteydet alusta asti.
Kohta mennään.
Mika Hilska