MM-nuoret varmaan voittoon Slovakiasta - välierässä vastaan Sveitsi

Suomen nuorten salibandymaajoukkue päätti alkulohkonsa MM-kisoissa Växjössä puhtaalla pelillä, kun Slovakia taipui lohkon viimeisessä ottelussa 8-3. Lauantaina Suomi saa välierässä vastaansa Sveitsin, joka sijoittui toisessa lohkossa Tshekin jälkeen kakkoseksi.

Suomi repi tänään ratkaisevan eron jo avauserässä, jossa Eero Jalo, Heikki Iiskola, Joonatan Kovanen ja uudelleen Iiskola laukoivat taululle 4-0-johdon. Toisen erän jälkeen tilanne oli 7-2, ja viimeinen kolmannes meni lähinnä loppusummeria odotellessa. Ottelun kuva oli selkeä kun Suomelle riitti kaksi pistettä mutta isolla innolla taistellut Slovakia rynni joka tilanteeseen isolla innolla ja vaihtopenkki hurrasi jokaista peitettyä laukausta, joita Suomen pommituksessa riitti. Vastaava kuvio nähtiin edellisessä MM-turnauksessa kaksi vuotta sitten, kun Suomen 8-6-voitto Slovakiasta jäi silloin tiukimmaksi tiellä maailmanmestaruuteen.

– Aika pakkopullaahan tämä oli, Suomen päävalmentaja Heikki Luukkonen myönsi lähtöasetelman.
– Lähdettiin hakemaan voitto varmasti kuluttaen mahdollisimman vähän energiaa ja vältellen kolhuja, mutta valitettavasti pari sellaista tuli.

Suomen kokoonpanosta putosi kolmannessa erässä avainhyökkääjiin kuuluva Eero Jalo, joka sai slovakkipelaajan taklauksessa kipeän iskun jalkaansa. Jalo jouduttiin auttamaan ulos kaukalosta, mutta kolhun vakavuus on vielä auki.

Ottelun viimeisen minuutit Suomi pelasi kuudella kenttäpelaajalla ilman maalivahtia muttei onnistunut enää maalinteossa.
– Lähinnä pyrittiin pysymään siinä varmasti pallossa, ettei tulisi enempää iskuja, päävalmentaja Luukkonen perusteli.

Suomen ja Sveitsin huominen välierä alkaa jo klo 13 paikallista ja klo 14 Suomen aikaa, joten palautumisaika ei ole yhtään liian pitkä.
– Nyt on ohjelmassa loppuverryttely hallilla ja sitten siirrytään majapaikkaan syömään, palautumaan ja lepäämään. Siellä meillä on käytettävissä hyvät kylpylätilat kylmä- ja kuumahoitoineen, päävalmentaja Luukkonen kertoi.

Salibandya, Växjö, Ruotsi

Nuorten MM-turnaus: Alkusarjaa

Suomi – Slovakia 8-3 (4-1, 3-1, 1-1)

1. erä: 4.40 Eero Jalo (Heikki Iiskola) 1-0, 10.22 Iiskola (Antti Suomela) 2-0 yv, 12.45 Joonatan Kovanen (Eetu Sorvali) 3-0 sr, 14.32 Iiskola (Jalo) 4-0, 18.56 Michal Dudovic (Erik Moravcik) 4-1 yv.
2. erä: 23.25 Kovanen (Joona Rantala) 5-1, 24.34 Justus Kainulainen (Toni Rintala) 6-1, 29.47 Jakub Nota (David Leskovsky) 6-2, 34.41 Aaro Helin (Kovanen) 7-2.
3. erä: 43.59 Dudovic (Eduard Toth) 7-3, 47.11 Kovanen (Rantala) 8-3 yv.

Torjunnat:
Olli Kuisma Suomi 3+5+10=18,
Marek Kyselica Slovakia 13+13+18=44.

Jäähyt: Suomi 1×2 min., Slovakia 4×2 min.

Erotuomarit: Sandra Zurbuchen ja Corina Wehinger, Sveitsi.

Yleisöä: 156.

Suomen parhaana palkittiin Joonatan Kovanen.

Suomen aiemmat MM-ottelut:
Ke 3.5. 17:30 Tanska – Suomi 1-15 (1-6, 0-5, 0-4)
To 4.5. 20:15 Ruotsi – Suomi 7-14 (1-2, 2-6, 4-6)

Jaa artikkeli