MM-kisojen aatto: Tummia pilviä Suomen päävastustajien taivaalla

Salibandyn MM-kisat starttaavat lauantaina Riiassa, ja Suomen päävastustajat Ruotsi ja Sveitsi rimpuilevat viime hetken ongelmien kanssa. Erikoisin vastoinkäyminen osui Sveitsille, jonka kakkosvalmentaja Luan Misini unohti uusia henkilötodistuksensa eikä pääse matkustamaan joukkueen mukana Latviaan.

Loukkaantumiset ovat nostaneet tummia pilviä kaksi perättäistä MM-kultaa harjanneen Ruotsin kisataivaalle. Tähtihyökkääjä Alexander Rudd joutui jäämään pois liigaottelussa saamansa pahan aivotärähdyksen vuoksi, ja laatupuolustaja Anton Karlssonin kisahaaveet kaatuivat polvivammaan.

Ruotsin päävalmentaja Jan-Erik Vaara paljastaa Dagens Nyheterin haastattelussa, että MM-valmistautumisen loppusuora on ollut hektisempi kuin koskaan hänen aikanaan miesten tai naisten maajoukkueessa.
– Viime vaiheessa syynä ovat olleet loukkaantumiset, mutta ongelma on suurempi. Pelaajat ovat olleet alkukauden harjoitusten, matkustamisen ja kovan ottelutahdin uuvuttamia.
Vaara arvostelee ottelumääräänsä kasvattaneen Svenska Superliganin tiivistä syksyn ohjelmaa.
– Pelien lisääminen MM-kaudelle oli väärä päätös, ja uudistusta olisi kannattanut kokeilla vasta ensi kaudella, kun kisoja ei ole. Olemme yrittäneet varoittaa seurauksista, kun pelaajat eivät ole ammattilaisia vaan heillä on myös siviilityöt ja perheet.
Oman osansa saa myös Ruotsin liigan pelitapa.
– Mielestäni joukkueen pelaavat taktisesti liian varovaisesti ja peli näyttää samalta kuin jo viimeiset kymmenen vuotta. Se jarruttaa pelaajien kehitystä, ja tuleville maajoukkuepelaajille voisi melkeinpä suositella siirtymistä pelaamaan vuodeksi Suomen tai Sveitsin sarjoihin, jotka tarjoavat erilaisen haasteen. Siellä heidän oma luovuutensa voisi kehittyä, Vaara yllättää.

Dagens Nyheterin artikkeliin

MM-paketti: Suomen kokoonpano, otteluohjelma ja lähetykset

Kuva: Anssi Koskinen

Jaa artikkeli