MM-hopeaa voittanut Eemeli Salin siirtyy Classiciin

Classicin hyökkäys vahvistuu tulevalle kaudelle merkittävästi, kun miesten maajoukkueessakin läpimurtonsa tehnyt Eemeli Salin siirtyy Classiciin.

Salin vaihtaa ”Familyyn” paikallisvastustaja Kooveen riveistä. 24-vuotias laitahyökkääjä aloittaa Classicissa kuudennen liigakautensa.

Rightin puolelta laukova Salin oli kuluneella kaudella Salibandyliigan runkosarjan pistepörssin kymmenes. Urheilulliset tavoitteet ajoivat miehen Classiciin.

– Olen saanut käsityksen, että Classicissa treenataan kovaa ja tekeminen on ammattimaista. Haluan kehittyä vielä pelaajana ja Classicissa on ammattiosaamista, joka auttaa siinä, Salin kertoo.

Eemeli Salin vakuuttui siirrosta käytyään keskusteluja Classicin tuoreen valmennuskaksikon Petteri Nykyn ja Samu Kuitusen kanssa. Silti siirtopäätös ei ollut helppo, sillä Koovee oli hyvä paikka kasvaa.

– Kehityin paljon Kooveessa ja siellä on hyviä jätkiä. Toivon heille pelkkää hyvää. Kauden jälkeen tein päätöksen, että jään Tampereelle. Täällä Classic oli oman kehittymisen kannalta paras vaihtoehto.

Classicin päävalmentaja Petteri Nykky on hyvillään Salinin tulosta joukkueeseen.

– Valmentajana on hienoa auttaa Eemelin kehittymisessä huippu-urheilijaksi. Eemeli tuo voimaa maalintekoon, hyvää esimerkkiä ja lisää sporttisuutta meidän ryhmäämme.

Monipuolisena palloilulahjakkuutena ja erittäin urheilullisena pelaajana tunnettu Salin oli yksi Suomen joukkueen valopilkkuja joulukuun MM-kisoissa Göteborgissa. Maajoukkue on luonnollisesti yksi miehen tavoitteista myös tulevaisuudessa. Kansainvälistä huippua tavoitellessa löytyy aina muutama kehityskohdekin:

– Fysiikkaa on aina mahdollista parantaa, sillä kansainväliset pelit on ihan eri maailma. Lisäksi pallolliseen pelaamiseen jos saisi varmuutta ja tuota lajitaitoa lisää, Salin listaa.

Miesten liigajoukkueen rakentaminen on hyvässä vauhdissa. Classic tiedotti jo aiemmin keväällä maajoukkuepuolustaja Nico Salon kahden vuoden jatkosopimuksesta. Joukkueen manageri Pasi Peltola on tyytyväinen myös viimeisimpiin uutisiin:

– Eemelin saaminen rosteriin on iso asia. Hän tuo energiaa ja suoraviivaisuutta joukkueeseen. Joukkueelle ja organisaatiolle viime kaudesta valtava nälkä. Uskon, että tämä muuttuu vielä Familyn voimavaraksi, Pasi Peltola sanoo.

Eemeli Salin tietääkin tulleensa seuraan, jossa saa joukkuekavereiden lisäksi sukulaiset.
– Eikös se Family-meininki oo sitä, että tää on yhteinen juttu. Pelaajat, katsojat, tutut ja kaikki, jolla on Classic-sydän, kuuluvat Classic Familyyn, huippuhyökkääjä summaa.

Classicin tiedotteesta.
Kuva: Topi Naskali.

Eemeli Salin
24 vuotta, 196 cm
right

Eemeli Salin

TILASTOT    
Salibandyliigassa   Maajoukkueessa
5 kautta   13 ottelua
runkosarja: 128 ottelua   pisteet: 6+3=9
pisteet: 76+62=141   MM-hopea 2014
play offs: 10 ottelua    
pisteet: 6+5=11    
SM-pronssi 2012    

 

Jaa artikkeli