Salibandyn seismografit rekisteröivät torstaina järähdyksen, jonka alkuperä jäljitettiin idylliseen Hämeenlinnan kokoiseen Växjöön Smoolannin sydämessä. Suomi löi nuorten MM-kisoissa Ruotsin kaikkien aikojen ennätyslukemin 14-7. Jo 33. salibandyn MM-kisojaan paikan päällä seuraava Mika Hilska vaikuttui näkemästään.
Ennen Suomen ja Ruotsin kohtaamista ehdin vaihtaa pari sanaa maailman parhaan salibandytoimittajan Micael Fasthin kanssa. Ennen kuin legenda suuntasi TV4:n lähetysautoon illan urakkaansa tekemään, muistutimme varmuuden vuoksi toisiamme, miten Suomi ja Ruotsi aina MM-kisoissa piilottelevat parhaita kuvioitaan vetääkseen ne hihasta vasta finaalissa.
Ottelun jälkeen Fasth tuli hallin iltahämärällä parkkipaikalla käsi ojossa kiittämään hienosta suomalaisesta salibandyviihteestä.
– Aika hyvin piiloteltu, hän sanoi hymyillen ja jatkoi matkaa.
Varttia aikaisemmin olin odottanut mixed zonella suomalaisten kommentteja maukkaasta voitosta.
– Oli tuuria, valmentaja Atte Juuti kuittasi naama tiukasti peruslukemilla.
– Kaikki tähtää edelleen sunnuntaihin, muistutti Eero Jalo naama tiukasti peruslukemilla.
– Ei ole vielä mitään syytä juhlia, kuittasi päävalmentaja Heikki Luukkonen naama tiukasti peruslukemilla.
Kaikki korostetun vakavina hetkellä, jona joku voisi ainakin puolisalaa vinkata silmää, nostaa peukkua ja antaa hymyn vilahtaa suupielessä.
Koska he tietävät sen.
Isäntien puolella ilmeissä oli tuskaisuutta. Alkusarjan kohokohdaksi rakennettu Suomen kohtaaminen oli lässähtänyt ennätystappion jälkeen antikliimaksiksi. Vielä samana iltana ensimmäiset ruotsalaiskommentaattorit ehättivät kirjoittamaan, miten Ruotsi on pudonnut lajissa kakkoseksi ja maan nuorten pelaajien kehityssysteemit tulee rakentaa kokonaan uusiksi.
Samaan aikaan toki ensimmäiset ruotsalaisetkin muistuttivat, ettei maailmanmestaruuksia ole ennenkään alkulohkoissa ratkottu.
Koska hekin tietävät sen.
Sen, että jos Suomi ja Ruotsi selviytyvät sunnuntain MM-finaaliin ja isännät sen voittavat, ei yhtä alkusarjan ottelua muista kukaan. Siksi prosessit pyörivät seuraavina päivinä molempien mahtimaiden joukkueissa korvien välissä. Suomalaisten tehtävänä on pitää fokus tiukasti vain selviytymisessä loppuotteluun ja turnauksen parhaassa esityksessään siellä. Ruotsalaisten haasteena on paitsi selviytyä finaaliin myös kaivaa usko siihen, että he voivat voittaa tämän Suomen.
Eilisessä ottelussa minusta näytti, että kaksituhatpäinen kotiyleisö tuotti Ruotsin joukkueelle ekstrapainetta siinä, missä Suomen penkillä näkyi hymyjä.
Mutta Suomen ja Ruotsin nuorten peleissä kaikki palikat ovat löyhemmin paikoillaan kuin aikuisissa. Momentum vaihtaa yhtäkkiä suuntaa, ensin toinen ja sitten toinen takoo yhtäkkiä neljä maalia, vireystilat viilettävät vuoristorataa. Kaikki varma on junioreissa vähän vähemmän varmaa.
Mutta tulevaisuus on vasta edessä ja eilinen mittelö joka tapauksessa maukas pala salibandyhistoriaa.
Kansallishymnit laulajien sijasta jousien livenä esittäminä. Hienoa kuultavaa, ainakin keski-ikäisin korvin.
Tero Töyrylä huutamassa ja rummuttamassa kaksituhatpäisen kotiyleisön Smoolannin soihin ja pahvipäineen kymmenien valokuvien ja satojen hymyjen kohteena.
Mahtavat erityisryhmien taukopelit, jotka sytyttivät niin pelurit kuin yleisönkin.
Joona Rantalan maila, jonka puolikas voimalaukauksessa katkettuaan lensi illan korkeimman kaaren ennen kuin laskeutui kolisten valokuvaajan jalkoihin.
Parhaansa yliyrittäneiden ruotsalaisten muutamat ikävät taklaukset, joista Eero Jalokaan ei onneksi loukkaantunut pahemmin. Inte OK, tiivisti paikallinen televisiokin.
Ruotsin erikoiset maalit, jotka nekään eivät riittäneet kuromaan marginaaleja pieniksi. Peitosta suuntaa muuttanut laukaus, kovasti Suomen maalilta näyttänyt tilanne, jonka erotuomarit antoivat jatkua isäntien osumaksi. Yhtäkkiä suuntaa kääntänyt Suomen kulmavapari, josta Ruotsi juoksi kavennuksen.
Ruotsin maalivahti, jota yksikään loppusummerin jälkeisistä taputtelijoista ei katsonut silmiin. Uskaltanee veikata, että häntä ei tulla näkemään Ruotsin tolppien välissä ratkaisuotteluissa.
Entä illan hienoin maali? Äänestäisin Eemeli Akolan viimeistelemää numeroa 11, jossa Suomen omassa kulmassa paineistettu pallo löytyi neljä komeaa syöttöä myöhemmin Ruotsin verkosta.
Tänään klo 17.30 suorana IFF:n YouTubessa Suomi – Slovakia. Tähän saakka kaikki on jo historiaa, tästä eteenpäin kaikki vasta todennäköisyyksiä jos niitäkään.
Mika Hilska
