Kokosta Nakki - lauantaina juhlitaan pyöreitä

”Nakkipaketilla” on aihetta juhlaan ensi lauantaina. Lajin alkuhämärissä Nakkisormina tunnettu NST saa seuran 20-vuotisjuhlaottelussa vastaansa  Erä III:n Helsingistä. Juhlan huipennuksena puolustajalegenda Laura Kokko tekee paluun NST-paitaan.

Edellisissä naisten MM-kisoissa Suomen joukkuetta kipparoinut Laura Kokko palaa NST:n väreihin kolmen vuoden tauon jälkeen. Lappeenrantalainen salibandy-yleisö muistaa Kokon hyvin, sillä hän edusti joukkuetta vuosina 2004-2011. Nuo vuodet toivat palkintokaappiin seitsemän SM-mitalia (1 kulta, 2 hopeaa ja 4 pronssia). Tilastollisesti parhaan kautensa kovaotteinen puolustaja pelasi kaudella 2010-2011, kun hän iski 21 runkosarjaottelussa tehot 10+14=24.

Syksyn Laura on ollut pelaamatta. Nyt hän odottaa innolla pääsevänsä takaisin kentälle.
– Tuntuu todella hienolta palata kolmen ulkomailla vietetyn kauden jälkeen NST-paitaan. Suurista luuloista ja puheista huolimatta veri vetää edelleen kentälle ja pelihaluja löytyy. Ja kun NST-treeneihin eksyi, tuntui kuin kotiin olisi palannut! Kerran nakki, aina nakki!

– Hienoa on myös päästä tekemään paluu NST:n juhlaottelussa. Toivotaan, että saadaan urheilutalon lehterit täyteen sinisiin pukeutuneita kannustajia juhlistamaan kanssamme NST:n 20-vuotista taivalta, Laura lähettää terveisensä kannattajille.

Päävalmentaja Lasse Kurronen on iloinen, että neuvottelut uusvanhan pelaajan kanssa johtivat toivottuun tulokseen.

– Kyllähän meillä keskusteluyhteys oli auki jo hyvissä ajoin kesällä. Halusin kuitenkin antaa Lauralle aikaa tehdä päätöksensä jatkosta rauhassa. Syksyn mittaan pelihaluja alkoi näkymään enemmän ja enemmän, ja Laura ilmestyi harjoituksiin tiheämmin.

Kokenut konkari tuo luonnollisesti aimo annoksen taitoa ja tahtoa joukkueeseen. Tämän tietää myös Kurronen.
– Lauralla on tosi kova vaatimustaso. Se asettaa koko joukkueen rimaa taas hieman korkeammalle. Mieluisa vahvistus niin pelillisesti kuin henkisestikin. Kilpailutilanne kiristyy entisestään ja tulevissa otteluissa ollaan positiivisten ongelmien äärellä, kun mietimme pelaavaa kokoonpanoa, ”Pode” sanailee.

NST:n sivuille

Jaa artikkeli