Kahdeksan - neljä - kaksi: Superfinaali!

Kahdeksan parasta. Neljä parasta. Kaksi parasta. Superfinaali. Ennen parinvalintaan ja aleksanterinleivoksiin siirtymistä käytiin aitiossa 408 läpi huhtikuussa samalla areenalla häämöttävän kevään huipentuman näkymät.

– Reilu kuukausi siihen, kun tällä areenalla pelataan, ja valmistelut ovat aikataulussa, Salibandyliiton tapahtumapäällikkö Janne Bruun kertoi juontaja Tuomo Reposen alkutentissä.
– Lipputilanne on hyvässä vaiheessa eli ollaan edellä viime vuotta mutta tekemistä totta kai vielä paljon jäljellä, että tupa saadaan täpötyteen. Seuraliput myyvät loppuun, mikä on hyvä asia eli meillä on täällä tuhansia seuraihmisiä paikalla.

– Viime vuodesta kerättiin palautetta sekä katsojilta että järjestäjiltä ja käyty niiden perusteella viilaamaan tapahtumaa vielä viimevuotistakin timanttisemmaksi. Tänä vuonna tiivistetään muun muassa oheisohjelmia vielä pikkuisen tiiviimmäksi paketiksi, mikä parantaa esimerkiksi ravintolapalvelujen toimivuutta.

Tämän viikon Superfinaali-uutuutena on ollut esiintyjien julkistaminen, ja isoimmat starat ovat jo tiskissä.
Eveliina sekä Roope Salminen ja Koirat ovat meidän tämän vuoden tähtiesiintyjämme, ja Jokerit Dance Team viihdyttää katsojia sekä otteluiden aikana että niiden välillä. Muutamia yllätyksiä on kuitenkin vielä luvassa, Janne Bruun muistutti.

– Entä onko Lötjönen pusukamerassa?
– Jätetään jotain yllätykseksi vielä…

Onko Sinulla jo lippu lauantaina 22.4. pelattavaan Superfinaaliin? Jollei vielä, apu löytyy heti täältä: lippu.fi/superfinaali

26390871271_0be606f5d4_z.jpg

Jaa artikkeli