Se oli kohtalokas syöttö.
Lokakuun 15. päivänä pelatun OLS-ottelun ensimmäistä erää oli kulunut noin puolet, kun EräViikinkien ykkösketjun laitahyökkääjä Lauri Kapanen pelasi omasta kenttäpäädystä pitkän juoksupallon itselleen. Kapanen juoksi täyttä vauhtia pallon perään, sai pallon haltuunsa ja päätti syöttää rystyltä ketjukaverilleen Miko Kailialalle.
– Syöttö taisi onnistuakin. Sellainen rystysuuppi, Kapanen muistaa.
Mikään muu ei sitten onnistunutkaan. Kun Kapanen yritti pysäyttää vauhtinsa, hänen oikea jalkansa oli hieman huonossa asennossa.
Kuvateksti: Iso onni onnettomuudessa. Loukkaantumisen jälkeen Lauri Kapanen on ehtinyt viettää aiempaa enemmän aikaa pienten tyttäriensä kanssa.
– Polvi oli ”lukossa”, liian suorassa, ja jalka tökkäsi pahasti.
Kapanen tuupertui hirvittävissä tuskissa aivan toimitsijapöydän eteen.
– Jalka petti alta, ja ehdin nähdä sivusilmällä, että jalka ei ole ihan sen näköinen kuin pitäisi, Kapanen kertaa.
Ei ollut ei. Polvi, ja koko jalka, oli ns. täysin ”sökönä”.
– Ainakin polvilumpio meni pois paikaltaan, ja reisiluu työntyi pohjeluun taakse.
– En mennyt shokkiin, vaan olin koko ajan tavallaan skarppina. Tajusin heti, että nyt taisi käydä aika huonosti. Kipu oli valtava, vastaavaa ei ole osunut omalle kohdalleni, Kapanen kuvailee.
Samalla, kun jalka hajosi, murskaantui Kapasen unelma kolmansista peräkkäisistä MM-kilpailuista ja ensimmäisestä MM-kullasta.
– Ajatukset olivat olleet MM-kisoissa koko syksyn, ja pidempäänkin. Kisapaikka oli ollut selkeä tavoitteeni.
Seuraavat neljä päivää Kapanen vietti Töölön sairaalassa.
– Siellä maatessa ajatukset ehtivät harhailla vaikka missä. Ja kun heti ei ollut täyttä varmuutta, mitä jalasta oli mennyt rikki, elättelin vähän toiveita MM-kisoista. Vaikka toisaalta tajusin hyvin, etten tietenkään pysty pelaamaan kisoissa. Aika pian selvisi, etten pelaa koko kaudella. Ehkä vuoden päästä voisin olla palailemassa peleihin, Kapanen kertoo.
Lapset muuttavat arvomaailman
Loukkaantumishetkeen asti Kapasen elämä oli pyörinyt tiiviisti salibandyn ympärillä. Päivisin hän teki töitä seuralleen EräViikingeille muun muassa ohjaamalla lasten salibandykerhoja. Iltaisin oli harjoitukset tai peli. Ja sitten oli se unelma MM-kullasta.
On helppo arvata, että kun tilanteen vakavuus iskeytyi tajuntaan, mies vajosi syvään synkkyyteen.
Väärin.
Kapasella, 31, oli kuvaannollinen pelastusrengas, joka on auttanut pitämään mielen positiivisena. Sairaalasta kävelykeppien kanssa palannutta laitahyökkääjää odottivat kotona avovaimo, 2-vuotias Amanda-tytär sekä tämän kolmeviikkoinen pikkusisko.
– Joskus kymmenen vuotta sitten tämä olisi varmasti ollut henkisesti ihan älyttömän paljon isompi kolaus. Nyt, kun on enemmän sisältöä elämässä, olen osannut suhtautua loukkaantumiseen eri tavalla. Olen käsitellyt asian niin, että olen ollut todella onnekas, kun olen saanut urheilla 25 vuotta ilman pahoja loukkaantumisia. Nämä kuuluvat urheiluun, vaikka vähän tietysti harmittaakin.
– Loukkaantumisen kääntöpuoli on ollut se, että olen päässyt osallistumaan lasten arkeen paljon enemmän kuin muuten olisi ollut mahdollista. Sillä on iso merkitys myös henkisesti. On tosi kiva katsella lasten touhua, vaikken itse pystykään osallistumaan menoon niin kuin haluaisin. Se, että on ylipäätään läsnä, on tosi hienoa. Muuten sitä kävisi töissä ja treeneissä ja jäisi paljosta paitsi, Kapanen miettii.
Kapanen kertoo, että isäksi tuleminen reilut kaksi vuotta sitten on muuttanut arvomaailmaa.
– Lasten, varsinkin ensimmäisen, syntymän jälkeen tärkeysjärjestys elämässä menee uusiksi. En sano, että salibandy olisi ennenkään ollut tärkeintä elämässä, mutta lapsesta tulee selkeä ykkönen. Mitä pienempiä lapset ovat, sitä tärkeämpää on olla läsnä jokapäiväisessä tekemisessä.
– Ja lasten syntymän jälkeen huonot pelit ja tappiot ovat unohtuneet paljon nopeammin kuin ennen. Oikeastaan ne ovat unohtuneet jo sisään astuessa.
Moni huippu-urheilija on kertonut, että lapsen myötä muuttunut arvomaailma on lopulta parantanut myös urheilusuoritusta. Kun urheilu ei olekaan enää maailman tärkein asia eikä se ole niin haudanvakavaa kuin aiemmin, urheilemiseenkin saattaa löytyä rentous, joka siivittää parempiin suorituksiin.
– Tunnistan kyllä tuon ajatuksen. Lapsi voi tuoda virtaa myös omaan touhuun. Kun kotona asiat ovat mallillaan ja voi henkisesti hyvin, urheilukin on helpompaa. Tosin itse en ole koskaan stressannut peleistä, enkä koe, että olisin lasten ansiosta jotenkin rennompi kaukalossa.
Toki voi käydä myös päinvastoin. Jos pieni lapsi esimerkiksi valvottaa öisin, palautumisen huonontuminen ja väsymys voivat vaikuttaa suoritukseen negatiivisesti.
– Tuo on täysin ymmärrettävää. Uni on urheilijalle ihan hemmetin tärkeää. Itsekin olen mennyt välillä aika vähillä unilla aamulla töihin ja töistä suoraan treeneihin. Silloin en ole ollut parhaimmillani treeneissä. Avopuolisolle on oltava tosi kiitollinen siitä, että esimerkiksi pelejä edeltävinä öinä olen saanut nukkua rauhassa. Välillä on tästä syystä tullut nukuttua sohvallakin.
”Isänpäivän erikoisesta” tuli arkea
Viime viikonloppuna Kapanen katseli kotisohvalta Suomen maajoukkueen viimeistelyotteluja MM-kisoihin. Otteluja, joissa hänen piti olla mukana…
– Pelejä katsoessa tulee välillä mieleen, että voi vitsi kun piti käydä näin. Mutta ei se suurta masennusta aiheuta. Vaikka edelleen harmittaakin, olen vähän itsekin ihmetellyt, miten kevyesti olen pystynyt tämän tilanteen ottamaan. Osaan katsoa eteenpäin positiivisten asioiden kautta.
Sunnuntaina Kapanen viettää kolmatta isänpäiväänsä, ensimmäistä kahden tyttären isänä. Monen kodin ”isänpäiväspesiaali” on ollut Kapaselle arkea jo muutaman viikon ajan.
– Minulle on tuotu aamupala sänkyyn kolmen viime viikon ajan joka päivä, hän naurahtaa.
– Saa nähdä, keksiikö perhe nyt jotain muuta.
Suuria odotuksia Kapasella ei isänpäivälle ole. Tärkeintä on, kuten kaikille isille, että saa olla omien lasten kanssa.
– Yritän muistuttaa itseäni, miten upeaa on, että on lapsia. Siis että saa olla isä. Isänpäivä on hieno muistutus siitä, että tällainen elämän iso unelma on toteutunut. Hienolta tuntuu, Kapanen tunnelmoi.
Salibandyisille Kapasella on selkeät terveiset.
– Nauttikaa perheenne seurasta ja urasta. Ne eivät sulje toisiaan pois, vaan molemmista pystyy nauttimaan samaan aikaan.
Kolmen viikon päästä Kapasen perheessä vietetään seuraavaa iloista juhlaa.
– Silloin minun piti olla Riiassa aloittamassa MM-kisoja. Nyt meillä on sitten ristiäiset.
Teksti: Harri Pirinen.
Kuvat: Kapasen perhe ja Ville Vuorinen/MM2014.