Hynttyyt yhteen Turussa: FBC ja Loisto käyvät kimppaan

Salibandyn turkulaiset erikoisseurat FBC Turku ry. ja Loisto ry. ovat sopineet yhdistävänsä toimintansa 1.6.2014 alkaen, jonka jälkeen toiminta jatkuu FBC Turku ry:n alaisuudessa. Loisto-nimi jää FBC Turun käyttöön, ja sitä tullaan käyttämään naisjoukkueissa sekä niissä tyttöjuniorijoukkueissa, jotka yhdistymishetkellä ovat Loisto ry:n (B-C-D) ikäluokkia.

Loisto-nimen käytöstä luovutaan asteittain junioreissa, kun kyseisissä juniori-ikäluokissa pelaavat tytöt kasvavat niistä ylitse. Naisten joukkueiden osalta Loisto-nimeä voidaan käyttää niin pitkään kuin joukkueet tätä haluavat.

Loiston toimintaa oli läpi historiansa pyöritetty varsin pienellä ja tiiviillä porukalla, joka on ollut sitoutunut työhönsä tunteja laskematta. Sen tuotteena syntyi Loiston punainen seura, joka käsitti kaksi naisten joukkuetta sekä tyttöjuniorit B/C-jun. ja C2/D-jun. Pitkällä tähtäimellä Loisto ei kuitenkaan pystynyt enää täysin vastaamaan kysyntään. Juniorijoukkueiden säilyminen ja uusien joukkueiden mukaan saaminen jatkuvuuden takaamiseksi nojasi käytännössä 1-2 henkilöön ja heidän jaksamiseensa.
– Liian monta kertaa on nähty tilanne, jossa kaikki nojaa yhden tai kahden ihmisen varaan ja kun he lopettavat on vaarassa niin koko seura kuin jäljellä olevat yksittäiset joukkueet. Tältä halutaan nyt välttyä, kun se vielä on helposti estettävissä, taustoitti Loiston hallituksenjäsen ja naisten joukkueen puuhamies Risto Särkelä syntynyttä sopimusta.

Yhdistyminen FBC Turun kanssa takaa Loiston nimen jatkon sekä perinnön. Ennen kaikkea tällä järjestelyllä saadaan Turkuun ensimmäistä kertaa historiassa tyttöpuolelle junioriputki aina pienimmistä lapsi-aikuiskerholaisista naisten joukkueisiin saakka. Yhdistymisen jälkeen FBC Turun  lisenssipelaajien määrä nousee 550:een, ja samalla se on Länsirannikon alueen ylivoimaisesti suurin tyttöjen ja naisten salibandyseura.

Loisto ja FBC Turku ovat historiansa ajat toimineet hyvässä yhteistyössä ja Loiston joukkueet ovat muun muassa harjoitelleet ja pelanneet FBC Turun Sport Garden -hallilla. Seurat ovat lisäksi jakaneet saman arvomaailman laadukkaina, mutta silti kustannuksiltaan inhimillisinä salibandyseuroina. Kun vielä taustajoukoissa, pelaajistossa ja pelaajien vanhemmissa on ristikkäisyyttä keskenään oli juuri Loiston ja FBC Turun helppo löytää yhteinen sävel keskenään.
– Tavoitteenamme on ollut jo usean vuoden ajan rakentaa FBC Turkuun kaikki juniori-ikäluokat kattava tyttöjuniorien pelaajapolku ja nyt yhdessä Loiston kanssa tämä viimein on mahdollista. Tyttö-ja naissalibandy tulee olemaankin yksi seuran seuraavien vuosien painopistealueista, taustoittaa tilannetta FBC Turun toiminnanjohtaja Ville Lintunen.

FBC Turun uunituoreella puheenjohtajalla Peter Hoffströmillä oli sormensa pelissä, kun yhdistymistä suunniteltiin.
– Olen varma, että tästä kuviosta tulee todella kova juttu ja kun lähdin taas mukaan toimintaa, niin halusin, että tämä yhteistyö viedään heti maaliin asti, ”Hofta” kertoo tavoitteistaan.

Loiston puuhamiehiin kuulunut ja C-tyttöjä valmentava Matti Pienihäkkinen näkee tilanteessa myös huimat mahdollisuudet, mutta muistuttaa myös realiteeteistä
– Vaikka nyt jo ollaan tehty iso työ tämän kuvion toteutumiseksi, niin kuitenkin nyt vasta ollaan alkupisteessä josta työnteko alkaa. Tämä muutos on kuitenki meille valtava mahdollisuus, jonka kautta turkulainen nais- ja tyttösalibandy voidaan nostaa aivan uudelle tasolle, kertoo Pienihäkkinen.

Teksti ja kuva: FBC Turku ja Loisto

Jaa artikkeli