Helsingin jättiläiselle nimekkäät luotsit

Vaikka kuluva kausi on kesken, EräViikingit on aloittanut rakentamaan tulevaisuuttaan naisten Salibandyliigassa ja ensimmäisenä on kiinnitetty tulevan kauden valmennustiimi tuleville vuosille. Naisten edustusjoukkueen nostaminen jatkossa sarjan kärkeen on nostettu seurassa muutenkin tärkeysjärjestyksessä korkealle.

– Haluamme nostaa naisten toiminnan sellaiselle tasolle, että se on Suomen parasta. Riittävän kokenut ja todella motivoitunut valmennustiimi on se ensimmäinen konkreettinen askel tätä kohti, EräViikinkien urheilujohtaja Joonas Naava valaisi.

– Uskon, että kun siihen lisätään olosuhteet ja seuramme toimintatavat, olemme pelaajille jatkossa se paras paikka pelata naisten liigaa. Tavoite on rakentaa menestyvä joukkue.

Päävastuun tiimistä tulee ottamaan Markus Huhtimo (kuvassa), jolla on pitkä tausta salibandyn parissa pelaajana ja valmentajana. Pelaajana Huhtimolla on viisi Suomen mestaruutta, neljä Suomen Cupin voittoa ja yksi Champions Cupin voitto. Lisäksi hänellä on jokunen himmeämpikin mitali palkintokaapissa.

Pelaajauran jälkeen hän oli mukana Viikinkien valmennusryhmässä, jona aikana tuli yksi Champions Cupin voitto, kaksi Suomen Cupin voittoa sekä yksi SM-hopea ja kolme SM-pronssia. Lisäksi hänellä on yksi naisten MM-hopeamitali vuoden 2015 kotikisoista. Tällä kaudella Huhtimo on ollut yksi EräViikinkien miesten valmentajista ja ollut osana myös naisten valmennustiimiä.
– Nyt avautui tällainen mahdollisuus ja tässä on aika nopealla syklillä hommat edennyt, niin todella odottava tunnelma, Huhtimo kertoi tuntojaan.
– Totta kai se, kun on ollut naisten kotikisoissa mukana ja nähnyt tavallaan siellä sitä keihäänkärkeä, niin koen tällä hetkellä sellaisen poltteen ja fiiliksen, että olisi kiva päästä naisten sarjaan vaikuttamaan ja katsoa, miten siellä rahkeet riittävät.

Huhtimon lisäksi valmennustiimiin kuuluu yksi Suomen menestyneimmistä valmentajista, Timo Suonpää. Suonpää on voittanut naisten Salibandyliigassa valmentajana yhden Suomen mestaruuden, ollut neljä kertaa hopealla ja kahdesti pronssilla. Huhtimo ja Suonpää kuuluivat naisten MM-kotikisaprojektin valmennusryhmään joulukuussa 2015.
– Maajoukkueajoista jäi sellainen fiilis, että projekti jäi kesken ja se oli suurin yksittäinen syy lähteä mukaan, Suonpää valaisi.

Jatkumoa naisten valmennukseen tuo Marko Vaittinen, joka on tällä hetkellä edustusjoukkueessa Janne Nissisen aisaparina. Vaittinen toimii jatkossa myös A-tyttöjen päävalmentajana ja hänen tärkeänä tehtävänään on linkittää juniorit edustusjoukkueeseen.
– Aikoinaan valmennettiin SSV:ssä A-junioreita kimpassa. Koen Vaittisen siinä hyväksi, että tietää paljon lajista ja on sitoutunut kaveri, on todella paljon mukana. Nyt tehdään yhdessä töitä ja on sellainen luonnollinen jatkumo, Huhtimo valaisi.

Kolmikon sopimusten kesto on kahden vuoden mittainen. Heidän lisäkseen valmennusta tulee täydentämään maalivahtivalmentaja Tony Bäcksbacka, joka on toiminut miesten joukkueen ja poikien U19-maajoukkueen maalivahtivalmentajana kuluvalla kaudella. Tiimiin lisätään lähiaikoina myös fysiikkavalmentaja ja hieroja.

EräViikinkien tiedotteesta
Kuva: EräViikingit 

Jaa artikkeli