Happee ja TPS treenipelasivat Riiassa

Salibandyliigan Happee ja TPS iskivät viikonloppuna Riiassa yhteen Unihoc Riga Cup -turnauksen yhteydessä. Happee kohtasi lisäksi Latvian All-Star -ryhmän sekä molemmat suomalaiset Svenska Superliganin Linköpingin.

Perjantaina TPS taipui Linköpingille maalein 4-7. Lauantaina TPS oli suomalaisottelussa vahvempi kun Lauri Stenfors johdatti hattutempullaan turkulaiset 7-4-voittoon.
– Tänään ei missään nimessä ollut pelillisesti reissun parasta tekemistä, mutta joukkue osoitti hienoa henkistä kanttia, kun se nousi vaikeasta tilanteesta aina voittoon saakka. Lauri Stenfors oli tänään todella kova liideri meille ja hän osoitti suuntaa ryhmälle, kun osalla meinasi olla vaikeaa, TPS-luotsi Jukka Ruotsalainen kiitti.

TPS:n sivuille

Happee kaatoi perjantaina Iiro Parviaisen ja Kristian Björkstenin luotsaaman Latvian All-Starsin 5-1 ja sunnuntaiaamuna vielä rikkonaisessa ottelussa Linköpingin 11-7.
– Hyvin erikoistilanteiden sävyttämä otteluhan tämä oli, enkä itse enää edes pysynyt perässä jäähyjen määrässä, Happeen valmentaja Mikko Lehto mietti. Seitsemän päästettyä maalia on tietysti liikaa, vaikka useampi niistä tuli vastustajan pelatessa ylivoimalla.

Happeen sivuille

Tulokset:

Perjantai 18.8.

TPS – Linköping 4-7
Happee – Latvian All-Star 5-1

Lauantai 19.8.

Happee – TPS 4-7

Sunnuntai 20.8.

Happee – Linköping 11-7

Kuva kevään pudotuspelikohtaamisesta: Anssi Koskinen

Jaa artikkeli