Floorball Centre palvelu kehittyy kaudella 2016-2017

Floorball Centre verkkopalvelu, jonka Suomen Salibandyliitto avasi elokuussa 2016, on kehitetty kaikentasoisten suomalaisten salibandyvalmentajien tietoresurssiksi. Palvelun suosio on ylittänyt odotukset jo ensimmäisen vuoden aikana, sillä aktiivisia käyttäjiä palvelulla on ollut yli kaksituhatta. Istuntoja palvelun aikana on ollut yli 15 000 ja harjoitesivuja on ladattu yhteensä noin 130 000 kertaa.

Kuopiolainen InnoSport Oy, Salibandyliiton yhteistyökumppanina, investoi tulevan kauden 2016-2017 aikana merkittävän summan verkkopalvelun infrastruktuuriin ja uusien ominaisuuksien kehittämiseen. Tavoitteena on kehittää verkkopalvelusta entistä parempi oppimisympäristö salibandyvalmentajille.

– Yli 10 vuoden asiakaskokemuksien kautta meille on syntynyt selkeä visio siitä, millainen valmentajan moderni oppimisympäristö verkossa tulisi olla. Tulevan kauden aikana kehitämme palvelua siihen suuntaan ja toivottavasti pääsemme pian tuomaan sellaisia ominaisuuksia esille, joita ei aiemmin ole Suomessa valmentajille tarjottu verkossa, kommentoi Tero Kotilainen InnoSportista.

Lisäksi kauden 2016-2017 aikana, Salibandyliitto julkaisee uusia valmennusaiheisia sisältöjä palveluun säännöllisesti. Syksyllä julkaisuun tulevat uudet maalivahtipelin sisällöt tuovat uusia ideoita ja ajatuksia maalivahtivalmennuksesta vastaaville valmentajille suomalaisiin salibandyseuroihin.

Lisätietoja:

Suomen Salibandyliitto ry/Petri Kettunen p.0400-529015

Innosport/ Tero Kotilainen p.045-1394100

Jaa artikkeli