Ennätyshieno Champions Cup ennätyshienolla Seinäjoki Areenalla

Lokakuussa pelattava Champions Cup mitellään Seinäjoki Areenassa, joka on saanut lisää neliöitä laajennuksen myötä. Areena tarjoaa puitteet monipuoliselle ja viihdyttävälle tapahtumalle.

Vanhan hallin oheen on rakennettu uusi lisäsiipi, jota hyödynnetään harjoitus- ja lämmittelykäytössä turnauksen aikana. Lisäksi mediatilat ovat uudella puolella, ja siellä järjestetään myös ruokailuja.

– Uudessa hallissa pelataan myös varusmiesten tupien välisen kilpailun pelejä. Kiinteiden katsomojen puolelta vanhasta hallista menee silta uuteen halliin, ja kenttätasosta on myös ovi uudelle puolelle. Rakennusta on siis ikään kuin jatkettu ja lisätty tiloja sitä kautta, Salibandyliiton tapahtumapäällikkö Janne Bruun kertoo.

Areenaan on tulossa uudet siirtokatsomot, jotka tuovat noin 800-900 katsojapaikkaa lisää. Kaikkiaan katsojakapasiteetti tulee olemaan hieman alle 3000, mutta sitä pystytään jatkamaan tarvittaessa.

– Ympäri kenttää joka puolella on katsomot, ja kenttätasoon saa lisääkin paikkoja tarvittaessa. Lisäksi kiinteän katsomon puolella on kulmalohkot, joita meillä on valmius myös myydä tarvittaessa. Nyt sinne ei tässä vaiheessa kuitenkaan vielä myydä lippuja, Bruun sanoo.

Champions Cupin aikana areenassa järjestetään myös oheistoimintoja ja tapahtumia, joihin pyritään saamaan paljon lapsia ja nuoria. Bruun myöntää, että iso tila aiheuttaa omat haasteensakin verrattuna esimerkiksi Superfinaaliin.

– Kun halli on iso, se ei ole niin kompakti kuin esimerkiksi Hartwall Arena, joka on tällaisia tapahtumia varten suunniteltu. Seinäjoen mallissa on omat plussansa ja miinuksensa. Se on monipuolisempi ja monikäyttöisempi areena, jossa emme ole tiettyjen resurssien orjia, mutta toisaalta samanlaista kiinteää tekniikkaa ei ole, ja monet asiat, kuten valo- ja muut efektit joudutaan erikseen rakentamaan ja suunnittelemaan, Bruun vertailee.

SPV on järjestänyt areenassa omia tapahtumiaan jo vuosikausia, mutta nyt asiat tehdään vieläkin isommin. Moni asia on vielä tässä vaiheessa visioasteella, mutta luottoa areenan toimivuuteen tämän tason tapahtumapaikkana on.

– Tämä on uudenlainen tapahtumakonsepti, jossa tulee olemaan paljon oheistoimintoja koko perheelle. Tapahtumaa ei olla vielä tietysti päästy rakentamaan, ja toistaiseksi ollaan suunnitteluvaiheessa, mutta koko tilaa tullaan varmasti hyödyntämään hienosti, Bruun vakuuttaa.

33842852542_acdbaa24d1_z.jpg

Teksti: Henri Pitkänen
Kuvat: Juha Käenmäki

Jaa artikkeli