Draamaa kerrakseen: Ensin hattutemppu - sitten paukahti reisi

Peter Kotilainen oli Happeen Suomen Cup -mestaruuden takuumies. Ja ollut ennenkin. Hän ratkaisi jyväskyläläisille edellisen Cupin voiton 2013, viimistelemällä jatkoaikaosuman Classicin rysään.

Tänään nuorukainen eteni kentällä maalinkiilto silmissä ja itseluottamus ennätyslukemissa. Tuloksena hattutemppu Viikinkien verkkoon.

Kolmanessa erässä mestaruustaiston ollessa kovimillaan tapahtui jotain, joka säikäytti Monnarin yleisön. Kotilainen tuupertui tarkettiin varattoman näköisessä tilanteessa ja jäi kieriskelemään tuskissaan jalkaansa pidellen. Lopulta hätiin tuli myös Viikinkien huoltaja Kari Kallioinen. Kotilaisen ilme oli paljon puhuva vielä siinäkin vaiheessa kun hänet nostettiin joukkuetovereiden voimin kaukalon ulkopuolelle. 

Lopulta kävi hyvin niin Happeelle kuin Kotilaiselle. Vamma osoittautui krampiksi ja pelin jälkeen hän kulki jo kahdella jalalla, tosin vahva kylmäside reidessään.

Mitä tapahtui ?

– Koko jalka lähti alta ykskaks. Krampilla selvittiin, mutta en ole ennen tällaista kokenut.

Tuskan kuitenkin kestää kun on Cup-kultaa kaulassa.

– Joo, on se kivempi kipu näin päin kestää.

Cupin finaali oli hänelle ensimmäinen peliin kahteen viikkoon.

– Into oli kova päästä kentälle ja sieltä tauolta se hyvä draivi varmaan lähti.  

Voitto tuli, mutta parasta Happeeta ei hänen mielestään vielä nähty.

– Hyvää tässä oli kuitenkin se, että vielä pystyttiin kaivamaan voitto, vaikka oltiin pariin otteeseen perässä. Viikingit oli odotetun vahva, on siellä sen verran kokeneita äijiä, mutta vaikea on meitä kaataa, hän sanoo itsevarmasti.

– Tällaisella pelillä ei kuitenkaan liigan mestaruutta voiteta. Maaleja tuli liikaa omiin, mutta toisaalta mitä väliä sillä on jos tehdään enemmän kuin vastustaja. Olisihan se aika makea juttu ottaa uusinta Viikinkien kanssa Superfinaalissa, hän makusteli.

Kuvat: Jari Turunen.

Jaa artikkeli