Ässä hihasta Espoossa - kolminkertainen maailmanmestari palaamassa liigaan

Viime keväänä Salibandyliigan puolivälieriin yltänyt Esport Oilers on julkaissut pelaajarinkinsä. Listan mielenkiintoisin nimi on kaksi miesten ja yhden nuorten MM-kullan voittanut Markus Bollström, 30, jota ei ole nähty liigatasolla vuosiin.

– Meillä on tällä hetkellä laaja 27 pelaajan kesärinki. Kilpailu ensi kauden pelipaikoista on kova, sillä lopullinen ensi kauden vahvuutemme tulee olemaan kaksi maalivahtia ja 20 kenttäpelaajaa, Oilersin toiminnanjohtaja Jouni Vehkaoja kertoi.
– Perusrunko on pysynyt kasassa. Mukaan on tullut muutama mielenkiintonen uusi nimi sekä lupaavia viime kauden A-junioreita on nostettu miesten mukaan.

Luultavasti mielenkiintoisin nimi Oilers-ringissä on Maailman- ja Suomenmestari Markus Bollström. Bollström, 30, on myös Vehkaojan vanha pelikaveri.
– Markus on parhaassa iässä oleva salibandypelaaja.  Hänellä on motivaaatio erittäin korkealla. Markus haluaa näyttää itselleen ja koko salibandya seuraavalle kansalle, että pystyy pelaamaan vielä liigatasolla.

Bollström on ollut hetken aikaa poissa huippusalibandyn parista ja sen takia Bollströmin pelaaminen ensi kaudella selviää elokuussa, kun katsotaan kestääkö miehen paikat pelaamaan vielä Salibandyliigassa
– On hienoa etä Markus pelaa ensi kaudella taas Oilersissa. Hän tulee samalla olemaan yksi avainpelaajistamme.

Vehkaojan mukaan Oilers tulee ennen kauden alkua pelaamaan maltillisesti harjoitusotteluita. Tullaan enemmän keskittymään laatuun kuin määrään.
– Muun muassa Ruotsin hopeajoukkue Linköping tulee pelaamaan harjoitusottelun meitä vastaan Tapiolan Urheiluhallilla 16.8.

Lopullinen joukkue tullaan julkaisemaan elokuussa. Julkistamistilaisuus järjestetään Tapiolassa ostoskeskus Ainoassa elokuun 29. päivä.
– Ihan viimeinen nimi tullaan julkaisemaan 29.8. kauden avauspressissä. Valmennus katselee pelaajistoa rauhassa ja testaa mahdollisimman pitkään. Edelleen muutaman maajoukkuepelaajan kanssa on neuvottelut käynnissä. Uskon, että nyt julkaistun kesäringin ulkopuoleltakin nousee vielä 1-2 kovaa nimeä ensi kauden joukkueeseen.

Esport Oilersin kesärinki:

Talvitie, Ilari
Markelin, Rasmus
Lindfors, Santeri
Bollström Markus
Huusko, Lauri
Kaartinen, Matias
Lindfors, Jesperi
Koskinen, Ossi
Pajukoski, Perttu
Hänninen Oscar
Niko Raunio
Nurminen, Janne
Kaltiainen, Joonas
Ikonen, Tomi
Pfitzner, Casper
Raikamo, Sylvester
Teemu Suomalainen
Peltola, Ville
Markus Fredriksson
Tommy Borg
Wardi, Oliver
Olli Alanen
Lari Sorsa
Kristian Karijärvi
Severi Korhonen
Lamminen, Kristian
Tommi Puustinen

Jaa artikkeli