Tytöt U19

Viimeksi päivitetty 10.1.2017 23:39

Suomen U19-tytöt tekivät toukokuussa 2012 historiaa voittamalla Slovakian Nitrassa ensimmäisen maailmanmestaruutensa. Aiemmin Suomen tytöt olivat saavuttaneet ikäluokan neljässä MM-turnauksessa kolme hopeaa ja yhden pronssin. Muista maista mestaruuden on napannut viidesti Ruotsi ja kertaalleen Sveitsi.

Tyttöjen maajoukkuetoiminta käynnistyi keväällä 2000, jolloin Suomen joukkuetta valmensivat Kati Suomela ja Toni Korpihete. Ensimmäinen maaottelu oli vuorossa 9.9.2000, jolloin Ruotsi oli Solnassa parempi maalein 4-1.

Ensimmäinen U19-tyttöjen MM-turnaus pelattiin marraskuussa 2004 Tampereella. Markku Rantalan ja Petri Heinon valmentama Suomi hävisi loppuottelussa Ruotsille niukasti 5-6.

Harri Lind sekä Petri Heino johtivat Suomen peliä ikäluokan toisessa MM-turnauksessa 2006 Saksassa. Leipzigissa pelatussa loppuottelussa Suomi hävisi Ruotsille 3-7.

Ennen ikäluokan kolmatta MM-turnausta kansainvälinen salibandyliitto IFF oli siirtänyt aikuisten MM-kisat pelattaviksi joulukuussa ja juniorien kesän kynnyksellä, joten kolmas tyttöjen MM-kulta ratkottiin toukokuussa 2008 Puolan Wolsztynissa ja Babimostissa. Lohkonsa kakkoseksi jäänyt Suomi hävisi välierässä Ruotsille selvästi 4-10 ja päätti kisat lyömällä pronssiottelussa emäntämaa Puolan 4-3.

Neljännessä MM-turnauksessa toukokuussa 2010 Tshekin Olomoucissa Suomi ahdisti alkusarjassa Ruotsin 4-4-tasapeliin ja finaalissakin tilanne oli kahden erän jälkeen tasan 3-3. Ruotsi kiri kuitenkin mestariksi voitettuaan loppuottelun lopulta 6-4.

Toukokuussa 2012 Slovakian Nitrassa Harry Virtasen, Jukka Kouvalaisen, Tommi Seikkulan ja Juho Meurosen luotsaama Suomi voitti alkulohkonsa puhtaalla pelillä. Välierässä vastaana asettui alkusarjassa Sveitsille hävinnyt Ruotsi, joka nousi loppuhetkillä tasoihin kuudella viittä vastaan. Jatkoajalla Alisa Pöllänen kuitenkin laukoi Suomen finaaliin rangaistuslaukausmaalilla. Loppuottelussa Suomi kukisti erittäin kontrolloidulla esityksellä Sveitsin 3-1 Juulia Peuran, Mira Wickmanin ja Senni Hietasen tehtyä sinivalkoisten maalit.

U19-tyttöjen kuudes MM-turnaus pelattiin toukokuussa 2014 Puolassa, jossa Suomi selvitti tappioitta tiensä loppuotteluun Ruotsia vastaan. Suomi johti finaalia vielä toisessa erässä 2-1, mutta Ruotsi kiri lopulta ohi ja palasi mestariksi 6-4-voitollaan. Suomen tähtiä turnauksessa olivat My Kippilä, Veera Kauppi ja Oona Kauppi, jonka loukkaantuminen loppuottelun toisessa erässä oli sinivalkoisille iso isku.

Toukokuussa 2016 pelattiin ensi kertaa salibandyn maailmanmestaruudesta Pohjois-Amerikassa. Kanadan Bellevillessä Ontarion osavaltiossa käyty turnaus päättyi Suomen osalta hopeaan kun Ruotsi oli loppuottelussa parempi maalein 6-3. Siihen saakka kumpikin finalisti oli edennyt ilman tappioita. Ruotsi selvitti tiensä aina viimeiseen ottelupäivään saakka ilman yhtäkään päästettyä maalia ennen kuin Milla Nordlund, Ellinoora Huotari ja Oona Kauppi osuivat.
Tälläkin kertaa Suomi joutui antamaan ratkaisuhetkillä hiukan tasoitusta, sillä joukkueen avainhyökkääjistä Veera Kaupin ja Anniina Levälammen turnaus päättyi loukkaantumisiin alkusarjan päätöspelissä Tshekkiä vastaan.
Suomen pelaajista puolustaja Roosa Salmela ja hyökkääjä Jenna Saario arvostettiin turnauksen tähdistöön.